Sivut

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Juustopiiras

No on tämä nyt ihan mahdotonta, ettei koskaan ole aikaa päivitellä tänne ruokatestailuja sitä mukaan kun niitä tulee. Nolona täytyy jo myöntää, että minulla on tiedostojenmutkissa valokuvia ruoista, enkä enää edes muista mitä ne esittää. Tiedän tehneeni aikaa sitten jauhemaksapihvejä, mutta en ole ennättänyt niitä tänne päivittää. Olen kuitenkin tehnyt myös tavallisia jauhelihapihvejä ja mistä nuo nyt toisistaan erottaa? Ei mistään. Tein viime helmikuussa Runebergin muffinsseja, kai nekin on päivitettävä tänne sitten keskikesällä. Varsinkin nyt grillikauden alettua olemme kerenneet muutamassa viikossa testata ohjeita enemmän kuin on tullut tänne blogattua koko alkuvuotena yhteensä. Minulla on joitakin testauksia viime vuodeltakin, jotka odottaa vain tyhjää hetkeä istua koneelle ja kirjoittaa. 

Olenko minä sitten oikeasti näin kiireinen? En. Olen vain näin laiska. 

Intohimoni metsästää kirpputoreilta vanhoja keittokirjoja ei ole kuitenkaan hävinnyt minnekään. Viime viikolla kiertelimmekin parhaan ystäväni kanssa paikallisia tarjontoja (jes, kerrankin ilman mukuloita) ja tyhjensimme eräänkin kirpputorin likimain kokonaan ruokakirjoista. Eilen sitten väkersin löydöksestäni "Kiireisen keittokirja", joka kuuluu hienoon "Hyvän elämän maku-keittokirjat"-sarjaan, juustopiirasta. Seuraavaan kertaan vaihdan tässä ohjeessa kuitenkin melkein kaikki: 1) Teen isoon piirakkavuokaani kaksinkertaisen taikinan, ohjeen taikina on kenties tehty reilun 20 cm vuokaan, 2) Laitan täytteeseen rutosti enemmän tomaattia, 3) Laitan täytteeseen rutosti vähemmän kananmunaa, sillä en pidä sen hyytyneestä ja pakkaantuneesta ominaisuudesta sitä ollessa liikaa, 4) Vastapainoksi kananmunalle laitan enemmän maitoa, 5) Laitan enemmän sekä todennäköisesti lisää erilaisia mausteita tai vaikka tuoreyrttejä. Mutta se on kuitenkin varmaa, että teen toistekin. Laitan nyt ohjeen kuitenkin alkuperäisessä muodossaan, kokeilunhaluiset tehkööt omat ratkaisunsa muutoksista.


150 g margariinia
2 ½ dl vehnäjauhoja
3 rkl kylmää vettä
1 dl juustoraastetta

TÄYTE:
2 isoa viipaloitua tomaattia
3 munaa
3 dl maitoa
4 dl juustoraastetta
suolaa
vastajauhettua mustapippuria

Sekoita margariini ja vehnäjauhot käsin kulhossa. Lisää vesi ja juustoraaste ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina jauhotetuin käsin voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa 225 asteessa n. 10 min. Sekoita sillä välin munat, maito tai kerma ja juustoraaste keskenään. Ota vuoka uunista ja lado tomaattiviipaleet puolikypsän pohjataikinan päälle. Kaada juusto-munamaito vuokaan ja kypsennä piirasta vielä n. 15 min (itse kypsensin 30 min ja edelleen olisi hetken saanut olla, mutta päällinen alkoi tummua) eli kunnes täyte on hyytynyt ja saanut kauniin värin. 

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Kanasatayt

Kesä tulee. Ja grillaus. Siitä lähtien kun Porkkanan kanssa muutimme saman katon alle, olen jatkuvasti manannut kesäisin sitä että asumme joko kerrostalossa, rinnetalon toisessa kerroksessa, kerrostalossa, tai kerrostalossa keskellä kaupunkia. Kun viimein löysimme sellaisen asunnon jossa löytyy ihan OIKEA takapiha, aloimme heti suunnitella grillin ostoa. Olen himogrillaaja, ja Porkkanan kanssa kumpikin meistä (sekä tuo vajaa 2 vuotias pikkutermiittineiti joka juoksentelee jaloissa..) on grilliherkkunautiskelija, niin voitte uskoa että grilliherkkuja kesällä laitetaan. Tällä kertaa halusin kokeillla jotain erikoisempaa makumaailmaa, ja "Nyt Grillataan" - kirja sitä tarjoaa tässä maapähkinävoin muodossa. Annoksesta tuli herkullinen, mutta suosittelen kaikkia puolittamaan soijaöljyn määrän, tai lisäämään desin verran sokeria ja tilkan vettä. Soija tekee annoksesta *todella* suolaisen... (Lautasen reunalle eksynyt grillimakkara tuli käristettyä neititermiittiä varten.)



4 rkl maapähkinävoita
1 dl soijakastiketta
4 nahatonta, luutonta kananrintapalaa leikattuna ohuiksi suikaleiksi
oliiviöljyä

Lämmitä grilli erittäin kuumaksi. Liota tarvittava määrä puuvartaita vedessä 30 minuuttia, jotta ne eivät pala. Pane maapähkinävoi ja soijakastike kulhoon ja sekoita ne haarukalla tasaiseksi. Kääntele kanasuikaleet seoksessa. Pujota suikaleet puuvartaisiin. Öljyä grilliritilä. Kypsennä vartaita kuumassa grillissä tiheään käännellen 6 - 10 minuuttia tai kunnes kana on läpikypsää. Siirrä satayt isoon astiaan ja tarjoa heti.