Sivut

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Tonnikala-tomaattikastike


Ongelmaksi tässä kastikkeessa muodostui nesteiden poisvaluminen, joten seuraavan kerran täytyy kokeilla heittää vähän suurustetta sekaan. Varsinkin Pekonille (tuolle suurelle tonnikalan ystävälle) tämä kuitenkin eritoten maistui. Taatusti helppoa, nopeaa ja kevyttä.

4 hlö

400 g tomaattimurskaa
1 tlk tonnikalaa
70 g tomaattipyreetä
2 ½ dl lihalientä
2 tl sokeria
2 tl basilikaa
1 tl suolaa
2 tl sinappia
½ dl hienonnettua tilliä

Kaada tomaattimurska, tonnikala, tomaattipyree, lihaliemi ja mausteet kattilaan. Anna kiehua hiljalleen n. 15 min. Lisää joukkoon lopuksi hienonnettu tilli. 



Lähde: WSOY: Hyvä kokki

lauantai 26. syyskuuta 2015

Juustoinen broilerilasagne


Vaihteeksi taas uusi versio lasagneen, mutta toisaalta, mikäpä muu olisi sen parempaa ruokaa. Meillä syödään niin perinteistä lasagneabroilerilasagnea fileesuikaleista kuin porolasagneakin. Tällä kertaa oli kokeilussa broilerilasagne broilerijauhelihasta, ja todella hyvälle se maistui tämäkin. 

5 annosta

400 g broilerin jauhelihaa
1 sipuli
1 rkl öljyä
390 g yrttimaustettua tomaattimurskaa
1 dl vettä
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria

LISÄKSI:
12 lasagnelevyä
6 dl kermaista juustokastiketta (Valio)
2 dl mozzarella-juustoraastetta

Ruskista jauheliha ja hienonnettu sipuli rasvassa paistokasarissa. Lisää kasariin tomaattimurska, vesi ja mausteet. Anna kastikkeen kiehua 5 min kannen alla. Voitele lasagnevuoka. Kaada vuoan pohjalle hieman jauhelihakastiketta ja levitä päälle lasagnelevyjä. Kaada levyjen päälle ohut kerros jauheliha- ja juustokastiketta. Täytä näin kaksi seuraavaa kerrosta. Viimeisen levykerroksen päälle tulee vain juustokastiketta ja pinnalle juustoraastetta. Paista uunin alatasolla 200 asteessa 30 - 40 min. Anna lasagnen vetäytyä peitettynä 10 min ennen tarjoamista. 

 
Lähde: Pirkka 

Broilerikeitto

Tähän broilerikeittoon makua tuo broilerin keitinliemeen tehtävä keitto sekä mukava määrä persiljaa. Kirkasliemiset broilerikeitot ovat kevyttä ruokaa, vähähiilihydraattisen version saat jättämällä perunan pois ja lisäämällä kasvisten määrää. 

4 hlö

2 l vettä
1 broileri
2 sipulia
2 laakerinlehteä
6 valkopippuria
6 maustepippuria
2 tl suolaa
6 perunaa
300 g pakastekeittojuureksia
½ dl hienonnettua persiljaa

Pane broileri veteen kiehumaan. Kuori pinnalle muodostunut vaahto reikäkauhalla pois. Lisää lohkotut sipulit sekä mausteet. Anna broilerin kiehua hiljalleen 40 - 50 min, kunnes liha on kypsää. Nosta broileri liemestä, irrota lihat luista ja paloittele liha. Lisää liemeen kuoritut ja lohkotut perunat ja keittojuurekset. Anna broilerikeiton kypsyä n. 15 min. Lisää broilerinpalat ja persilja ja kuumenna keitto. 

 
Lähde: WSOY: Hyvä kokki

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Limettinen rahka-marjajuoma


Kyllä täytyy vielä tämän viimeisen smoothien kohdalla kehaista tätä Valion uutuutta, pehmeän rasvatonta rahkajuomaa. Sopii hyvin smoothieihin nestemäiseksi pohjaksi ja proteiinia riittää. Maku on pelkiltään aikalailla hapan (kuten piimässä), mutta sekoitettuna johonkin makeaan, yksinkertaisimmillaan mehukeittoon), kelpaa tämmöisellekin, joka ei piimää juo. 

Tämä smoothie oli muuten ylivoimaisesti näistä kolmesta tekemästäni paras. Lime sopii sekaan nii-in hyvin. 

3 annosta

½ lime
3 dl pehmeää rahkajuomaa (Valio)
½ dl juoksevaa hunajaa
1 dl mansikka-banaanikeittoa (Valio)
100 g pakastemarjoja, esim. mansikka ja mustikka

Pese lime lämpimällä vedellä. Raasta sen vihreä pintakerros. Puolita hedelmä ja purista mehu. Mausta rahkajuoma limen kuoriraasteella, limenmehulla ja hunajalla. Soseuta kaikki ainekset sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Nauti kylmänä.





Lähde: Valio

lauantai 12. syyskuuta 2015

Kuningatarsmoothie

Tässä toinen viikon sairaslomani aikana surauttamami proteiinijuoma. 

2 - 3 annosta

2 ½ dl pehmeää rahkajuomaa (Valio)
2 - 3 dl vadelmakeittoa
mustikoita maun mukaan
vadelmia maun mukaan

Vatkaa ainekset kuohkeaksi juomaksi.

 

Raikas rahkajuoma


Olin viikon verran sairaslomalla hammaskivun takia, ennen kuin syy saatiin paikannettua. Oireina kuuman aiheuttamaa järkyttävää vihlontaa, kykenemättömyyttä purra tai avata suuta kuin vajaan sentin verran. Päättelet oikein: en kyennyt viikkoon syömään lämmintä ruokaa. Piti sekotella proteiinidrinkkejä, joista tässä ensimmäinen. 

2 - 3 annosta

2 ½ dl pehmeää rahkajuomaa (Valio)
4 dl karviais-boysenmarja + kuitu-keittoa (Valio)

Vatkaa ainekset kuohkeaksi juomaksi.

Lähde: Valio 

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Mustikka-mansikkamehu

 
Tein alkukesästä mehua raparperista, joka ei kuitenkaan tytön makuun maistunut. Nyt päätin laittaa mehuun tytön lempimarjoja ja johan kävi paremmin kaupaksi, mehu katosi ennätysvauhtia vaikka luulen kyllä Pekonin osallistuneen tälläkin kertaa talkoisiin :)

n. 2 l laimennettavaa mehua

½ kg mustikoita
½ kg mansikoita
4 tl sitruunahappoa
6 dl sokeria
2 l kiehuvaa vettä

Laita puhdistetut marjat isoon kattilaan. Mittaa joukkoon sokeri ja sitruunahappo. Kaada päälle kuuma vesi. Sekoita ja anna maustua huoneenlämmössä vuorokauden ajan. Siivilöi juoma ja pullota. Säilytä viileässä. Laimenna mehua suhteessa 1 mehua, 5 vettä tai kivennäisvettä.