Sivut

perjantai 13. toukokuuta 2016

Tuhat ja yksi asiaa

Onpas ollut elämässä viimeaikoina tuhat ja yksi asiaa. Ensinnäkin kakkonen täytti vuoden, jonka syntymäpäiväjuhlat peruuntuivat ensimmäisen kerran meidän kolmen vanhemman sairastaessa angiina-oksennustautikomboa, ja toisen kerran, kun asuimme keskellä banaanilaatikkohelvettiä. Myimme siis vanhan asuntomme, pakkasimme elämämme banaanilaatikoihin ja muutimme Pekonin lapsuudenaikaiselle kotitilalle - vain siksi hetkeksi, että pääsemme kuukauden päästä muuttamaan taloon, jonka saman tautikombon aikana ostimme. Ja koska muuttaminen ei ole tarpeeksi hankalaa (v-maista) muutenkin, sattui tismalleen samoille päiville minun jo lokakuussa ystävien kanssa varaamani Italian matka (reissuruokia pekonijaporkkana-instagramissa), ja Pekoni luovi muutosta kahden lapsen ja talkootyön voimin. Tällä hetkellä asumme banaanilaatikkohelvetissä, koska nyt enää vajaan kuukauden päästä tulevan uuden muuton vuoksi olemme viitsineet purkaa esille vain elintärkeän. Tähän päälle tietysti minä teen edelleen kolmivuorotyötä, esikoinen käy kahtena päivänä viikossa päiväkodissa n. 20 km päässä, kunnes kesäkuun alusta Pekoni palaa työmaalleen ja sekä esikoinen että kakkonen aloittavat täysipäiväisessä hoidossa - kaikki tämä täältä banaanilaatikkohelvetin keskeltä. Koneella odottaa montakin päivitettävää juttua, mutta jotenkin ei (ehkä ymmärrettävästi) ole aika antanut myöten. Eikä viitseliäisyys. 
Tuleva uusi koti on kuitenkin  niin ihana, että siellä tekee mieli leipoa ja kokata sen tuhat ja yksi asiaa.