Sivut

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Jauheliha-pizzapannari


Koska tiesin synttäreille tulevan tällä kertaa tavallista enemmän lapsia, päätin perinteisen voileipäkakun sijaan tehdä jotain enemmän lasten suuhun maistuvaa. Lapsille tämä suolainen maistuikin, omaan sekä muiden aikuisten suuhun olisi kaivattu enemmän mausteita - perus pippurilla olisi tehnyt jo paljon. 

uunipellillinen

6 dl maitoa
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
50 g margariinia sulatettuna tai ½ dl öljyä
400 g jauhelihaa
suolaa
2 - 3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
70 g tomaattipyreetä
pizzamaustetta, oreganoa tai basilikaa
2 tomaattia pieninä kuutioina
200 g juustoraastetta

Sekoita maidon joukkoon munat, vehnäjauhot, suola ja margariinisula. Anna turvota puolisen tuntia. Paista jauheliha kuumassa pannussa ja mausta suolalla ja valkosipulilla. Lisää tomaattipyree ja pizzamauste, tarkista maku. Kuutioi tomaatit pieniksi kuutioiksi. Kaada pannaritaikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja ripottele pinnalle jauhelihaseos. Jaa päälle vielä tomaattikuutiot. Ripottele lopuksi juustoraaste. Paista pannukakkua 200-asteisen uunin keskimmäisellä ritilätasolla puolisen tuntia tai kunnes pinta on saanut kauniin värin ja taikina on hyytynyt.


Lähde: Hellapoliisi: Pikkusuolaiset

perjantai 19. elokuuta 2016

Valkosuklaa-pekaanipähkinäcookiet

Nämä keksit maistuvat eritoten pekaanipähkinälle. Maku on hienostuneempi kuin edellisissä postaamissani kekseissä, mutta näin ollen myös valjumpi. Hummingbird bakery toteaa kirjassaan, että jos et pidä valkosuklaasta, voit käyttää myös maitosuklaata tai tummaa suklaata. Itse pidän kovasti valkosuklaasta, mutta vaikka jätin suklaat aika suuriksi, rouheiksi paloiksi, en valkosuklaata maistanut juuri nimeksikään. Omiin makunystyröihin edelliset keksit iskivät paremmin, mutta eivät nämäkään missään nimessä huonoja olleet. 

Vanilja-aromin voit korvata 1 - 2 tl vaniljasokeria. 


 

24 kpl

250 g suolatonta voita huoneenlämpöisenä
100 g (1,2 dl) sokeria
200 g (2,2 dl) ruokokidesokeria
2 kananmunaa
½ tl vanilja-aromia
400 g (6,2 dl) vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1/4 tl leivinjauhetta
100 g valkosuklaata pilkottuna
100 g kuorittuja pekaanipähkinöitä pilkottuna

Mittaa voi ja sokerit monitoimikoneeseen (tai käytä sähkövatkainta) ja vatkaa vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää munat yksi kerrallaan, sekoita hyvin ja ota joka lisäyksen jälkeen kulhon reunoille jäänyt ainet taikinakaapimella mukaan taikinaan. Käännä koneen teho pienelle ja vatkaa joukkoon vanilja-aromi. Lisää jauhot, suola ja leivinjauhe ja sekoita hyvin, niin että saat sileän taikinan. Sekoita suklaa ja pekaanipähkinät tasaisesti taikinaan. Jaa taikina kahteen osaan ja muotoile kumpikin osa n. 10 cm pitkäksi ja 3 cm paksuksi pötköksi. Kääri taikinapötköt muovikelmuun ja nosta jääkaappiin pariksi tunniksi jähmettymään. Kuumenna uuni 170-asteiseksi. Poista muovikelmut ja leikkaa taikinapötköt n. 2 - 3 cm paksuiksi kiekoiksi. Nostele kiekot uunipellille ja jätä taikinalle tilaa levitä. Paista kiekkoja uunissa 10 - 15 min tai kunnes ne ovat melko litteitä ja reunoiltaan kullanruskeita. Anna jäähtyä hetki pellillä ja siirrä ne sitten ritilän päälle jäähtymään kokonaan. Valmiin cookien tulisi olla pehmeä mutta jämäkkä pureskella. 



Lähde: Hummingbird bakery: Leivonnaisia herkkusuille

torstai 18. elokuuta 2016

Salted caramel chocolate cookies - Suolaiset karamelli-suklaakeksit


Nää keksit on älyttömän hyviä, suolaisen ja makean liitto vaan niin toimii! Minun kohdallani tämä "18 pientä keksiä" ei toiminut: en vaan ikinä ymmärrä käsitettä "leviämisvara". Vaikka teen mielestäni kuinka pieniä kökkäreitä tahansa, keksit leviävät aina uunissa kiinni toisiinsa ja näyttävät lähinnä lentäviltä lautasilta. Noh, toisaalta, enemmän keksiä syöjälle ;)

Lähikaupassa ei (jännä juttu taas) ollut kinuskinappeja, joten korvasin ne pienityillä Omar-karkin palasilla. Hyvin toimivat ja kestivät paistamisen. 


18 pientä keksiä

2 ½ dl erikoisvehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
3/4 dl kaakaojauhetta
½ tl ruokasoodaa
1,2 dl margariinia
1,2 dl fariinisokeria
3/4 dl sokeria
1 kananmuna
½ tl vaniljauutetta
150 g kinuskinappeja
kourallinen suolapähkinöitä

Lämmitä uuni 190 asteeseen. Rouhi suolapähkinät. Vatkaa margariini ja sokerit pehmeäksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon kananmuna. Sekoita toisessa kulhossa keskenään jauhot, kaakao, suola ja sooda. Lisää nämä voi-sokeriseokseen. Sekoita vielä vaniljauute massan joukkoon. Kääntele napit ja pähkinät keksimassan joukkoon. Muotoile pingispallon kokoisia palloja pellille (muista jättää välit, keksit leviää hiukan). Paista n. 9 - 11 min uunin tehosta riippuen. Paiston jälkeen anna jäähtyä ritilällä. 


Lähde: Dr. Sugar: Amerikan herkkuja

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Tessa 5 v. + Eetu 1 v.

Viime kuussa juhlittiin lasten synttäreitä. Eetuhan täytti todellisuudessa vuoden jo keväällä, mutta sairasteluiden sekä muuttotouhujen vuoksi synttärit jäivät tuolloin kahteen kertaan välistä - siis nyt uudella yrityksellä. Olemme vielä (varmaan viimeistä vuotta) siinä autuaassa asemassa, ettei esikoinen ymmärrä vielä pyytää kaverisynttäreitä, emmekä me todellakaan ole niitä tuputtamassa. Lapsia paikalla on kuitenkin aina liuta lauta omien ystäviemme ja perhetuttujemme mukana. 

Teemana oli tällä kertaa Amerikka, niin että kaikki oli lopulta ihan sokeriöverit. 

Tarjottavana oli suolaisena jauheliha-pizzapannaria sekä juustonaksuja ja makeana karkkeja, valkosuklaa-pekaanipähkinäcookieita, suolaisia karamelli-suklaakeksejä, seeprapaloja ja vaniljakakkua.