Sivut

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Pippuripihvi possusta


Nämä pihvit ovat ihan järjettömän hyviä. Sekoitin pippuriseokseen viherpippuria, mustaa ja roseeta. 

4 annosta

600 g porsaan sisäfileetä
2 tl juoksevaa margariinia
1 rkl Dijon-sinappia
1 tl pippurisekoitusta
2 dl kuohukermaa
½ tl suolaa

Leikkaa porsaan filee pihveiksi. Ruskista pihvit kuumalla pannulla juoksevassa margariinissa molemmin puolin. Lisää sinappi ja pippuriseos. Kaada päälle kerma ja mausta lopuksi suolalla. 

+
Tarjoile lisänä esim. lohkoperunoita.

Lähde: Valio

Tonnikalapihvit

Näistä pihveistä on tullut meidän koko perheen herkkua, jota on aina tehtävä kerralla tuplasatsi eikä siltikään meinaa riittää. 

14 kpl

2 prk öljyyn säilöttyä tonnikalaa
2 kananmunaa
½ dl korppujauhoja
1 dl ruokakermaa
2 rkl hienonnettua tilliä
½ tl suolaa
mustapippuria

PAISTAMISEEN:
öljyä

Valuta tonnikaloista öljy ja siirrä kala kulhoon. Murenna kalan rakenne haarukalla ja sekoita joukkoon munat, korppujauhot, kerma ja mausteet. Paista seoksesta lettupannussa pihvejä. 


Lähde: Yhteishyvä

Liha-porkkanastroganoff

Vaikka etikkakurkut perinteiseen stroganoffiin kuuluvatkin, ei tämä porkkanaversiokaan ole hassumpi. 

6 annosta

600 g naudan sisäpaistia (tai ulkofileetä)
 3 rkl juoksevaa margariinia
2 rkl vehnäjauhoja
1 sipuli
400 g porkkanoita
n. 4 dl pannun huuhdelientä
 3 rkl tomaattisosetta
½ - 1 dl maustekurkun lientä
1 tl suolaa
60 g smetanaa

Leikkaa liha poikkisyin n. 1½ cm viipaleiksi ja edelleen kuutioiksi. Ruskista lihakuutiot pannulla useassa erässä. Ripottele pariin pannulliseen vehnäjauhoja ja sekoita, kunnes jauhot ruskistuvat mutta eivät pala. Lisää pannulle vettä ja sekoita tasaiseksi kiehauttaen ja kaada kattilaan. Huuhtele pannu paistokertojen välillä ja kaada liemi kattilaan. Kuullota silputtu sipuli ja lisää kattilaan. Mausta tomaattipyreellä, maustekurkun liemellä ja suolalla. Kuutioi kuoritut porkkanat ja lisää joukkoon. Kypsennä stroganoffia miedolla lämmöllä kannen alla n. 1 tunti, kunnes liha on mureaa. Sekoita lopuksi joukkoon kerma. 

+
Tarjoa lisäksi pieniksi kuutioiksi leikattuja maustekurkkuja ja etikkapunajuuria. 
Tarjoa perunasoseen, keitettyjen perunoiden tai riisin kanssa. 


Lähde: Pirkka 

torstai 5. heinäkuuta 2018

Palapaisti

Perinteinen palapaisti vaatii hieman vaivaa ja odottelua, mutta on se vaan niin hyvää, että se on kaiken vaivan arvoista. Kermaa ei ole välttämätön käyttää, mutta kyllähän se tekee tästä vielä hitusen parempaa.
 
5 annosta
 
700 - 800 g naudanpaistia
1 iso sipuli
2 rkl öljyä
3 rkl vehnäjauhoja
5 dl vettä
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 laakerinlehti
2 rkl tomaattipyreetä
1 tl timjamia
(½ dl kuohukermaa)
 
Ota liha huoneenlämpöön n. tunti ennen ruoanvalmistusta. Leikkaa paisti kuutioiksi ja kuorittu sipuli karkeiksi lohkoiksi. Ruskista lihat öljyssä paistinpannulla muutamassa erässä ja kumoa ne pataan. Huuhdo pannua paistokertojen välillä vedellä ja kaada liemi talteen. Kuullota lopuksi sipulit ja lisää pataan. Ripottele lihojen päälle vehnäjauhot ja sekoita. Lisää pannun huuhdeliemi ja mausteet. Kuumenna kiehuvaksi ja hauduta miedolla lämmöllä n. tunti, kunnes lihat ovat mureita. Tarkista maku ja pyöristä halutessasi kermalla. 
 
+
Tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa. 
 

Lähde: Maku-lehti

torstai 7. kesäkuuta 2018

Tonnikala-spagettivuoka


Purkkitonnikala on tällä hetkellä niitä harvoja "kaloja", jotka meidän perheessä maistuu kaikille. Suurinta murhetta tällä hetkellä tuottaa ronkeli, uhmaikäinen kolmevuotias. No, hyvä että syö edes tätä, koska hyvää se tämäkin on. 

3 annosta
 
250 g spagettia
1 prk tonnikalaa öljyssä
400 g basilika-tomaattikastiketta
2 dl juustoraastetta
1 tl oreganoa
½ tl rouhittua mustapippuria
6 - 8 kirsikkatomaattia
 
Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan. Levitä puolet spagetista pienen uunivuoan pohjalle. Lisää päälle tonnikala ja puolet kastikkeesta ja juustoraasteesta. Ripottele päälle oreganoa ja pippuria. Lisää toinen kerros spagettia, kastiketta ja juustoa. Pane pinnalle puolitetut tomaatit. Mausta. Kypsennä vuokaa 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia. 
 
Lähde: Yhteishyvä