Sivut

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Välimeren vihannes-juustopiiras

Koska tein voileipäkakun kalan sijaan lihasta, tahdoin tehdä vielä jotain kasvishöskää :) ja päädyin tähän piirakkaan, jota kaikki kehuivat hyvänmakuiseksi. Itse en salaattijuuston vuoksi maistanut, ronkeli kun olen. Itselle tuli hieman kiire, sillä piirakan teko oli jäänyt lauantaiaamuun enkä ollut lukenut ohjetta tarpeeksi huolella etukäteen, joten en kerennyt keittelemään perunoita, vaan korvasin niiden osuuden taikinassa yhdellä kananmunalla. Piirakasta saisi siis varmasti ruokaisamman, jos nuo perunat olisivat mukana, mutta meni ilmankin eikä kukaan tiennyt mitään ;) Julkaisen reseptin kuitenkin kirjan ohjeen mukaisesti, perunoineen kaikkineen! Tästäkään en valitettavasti kerennyt ottaa kuin jämäkuvan, mutta laitetaan sen nyt vaikka sitten tänne. 


TAIKINA:
125 g voita tai margariinia
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus mineraalisuolaa
1 tl kuivattua basilikaa
2 (200 g) keitettyä perunaa
½ - 1 dl kylmää vettä

TÄYTE:
1 purjosipuli
2 - 3 eriväristä pientä paprikaa
tilkka öljyä
200 g valutettuja salaattijuustokuutioita
2 ½ dl ruokakermaa (rasvaa enintään 7 %)
3 munaa
1 dl juustoraastetta
1 ruukullinen hienonnettua tuoretta basilikaa
ripaus mineraalisuolaa ja rouhittua mustapippuria

Sekoita keskenään pehmeä rasva ja jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe, mineraalisuola ja basilika. Kuori ja raasta perunat. Lisää perunaraaste muiden aineiden joukkoon. Lisää sen verran vett, että saat taikinasta sopivan kiinteää. Sekoita taikina tasaiseksi. Kauli tai taputtele taikina piirasvuoan pohjaan ja reunoille. Pane vuoka jääkaappiin siksi aikaa, kun teet täytteen. Halkaise, huuhdo ja suikaloi purjosipuli. Huuhdo ja halkaise paprikat. Poista niistä kanta sekä siemenet ja suikaloi paprikanpuolikkaat. Kuumenna öljy pinnoitetussa paistinpannussa. Lisää purjosipuli sekä paprikat ja hauduta niitä hetki, jotta ne hieman pehmenevät. Sekoita salaattijuustokuutiot vihannesten joukkoon ja anna seoksen vähän jäähtyä. Sekoita keskenään ruokakerma, munat ja juustoraaste. Mausta seos hienonnetulla basilikalla sekä maun mukaan mineraalisuolalla ja mustapippurilla. Sekoita munamaito muiden täyteaineiden joukkoon ja kaada täyte taikinan päälle vuokaan. Paista piirasta 175 asteen uuninlämmössä n. 45 min, kunnes täyte on keskeltäkin hyytynyt. 

Lähde: Seura - Juhlavuoden herkut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti