Sivut

torstai 7. kesäkuuta 2018

Dominokakku

Tämä tuli tehtyä vuoden alussa miehelle töihin lomiltapaluuviemiseksi. Tein kakkuja kaksi kappaletta, mutta siitä huolimatta kaikki oli kadonnut parempiin suihin ja ilmeisimmin enemmänkin olisi mahoihin mahtunut. 

1 pötkö Domino-keksejä
50 g sulatettua voita

TÄYTE:
5 liivatelehteä
2 ½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
250 g mascarponejuustoa
½ dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 - 2 rkl kiehuvaa vettä

Murusta keksit lihanuijalla tai kaulimella pienessä pussissa nuijien. Jaa murut kahteen osaan ja yhdistä toiseen sulatettu voi. Leikkaa halkaisijaltaan 18 - 20 cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperirinkula. Laita voi-keksimuruseos vuokaan tasaisesti. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vaniljakastike, vatkaa joukkoon mascarpone-juusto, sokeri ja vaniljasokeri. Kiehauta vesi ja liuota liivatteet joukkoon, sekoita tasaiseksi. Lisää liivateneste ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen. Maista täytettä ja lisää tarvittaessa sokeria. Kaada täyte vuokaan keksimurujen päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Ripottele loput keksimurut pinnalle. Irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoiluvadille. 

+
Kokeile myös maustettuja Domino-keksejä ja mausta täytettä elintarvikearomeilla tai suklaarouheella.  


Lähde: Hellapoliisi: Herkkuleivonnaiset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti