Sivut

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Tessa 6v.



Järkkyä, esikoinen täytti juhannuksena jo 6 vuotta ja aloittaa syksyllä eskarin. Meillä oli tänä kesänä perinteisten sukulaissynttäreiden lisäksi ensimmäiset kaverisynttärit, joita olen onnistunut tähän asti pakoilemaan. Yllätyksekseni se ei ollutkaan niin järkyttävää kuin luulin. 

Nämä kahdet synttärit järjestettiin perättäisinä päivinä ja tarjoilu oli osin samaa. Molemmilla synttäreillä Siirappi-rusinaleipiä sekä perinteisiä kolavinokkaita, mokkapaloja taas uudella (ja nyt parhaimmalla ohjeella), sipsiä ja juustonaksua. Kaverisynttäreillä oli lisäksi tyttären itsensä tekemiä Kesämarjamuffinsseja sekä karkkia, joka tuntuikin olevan tarjoilujen kohokohta. Sukulaisten synttäreillä oli lisäksi Mustikka-valkosuklaakakkua. 

Leivoin myös kaksi kappaletta Valkosuklaista vadelma-appelsiinikakkua, yhdet molempiin juhliin. Kaverisynttäreille tuo kakku ei ollut yhdessä yössä ennättänyt hyytyä ollenkaan, vaan lässähti koristellessa niin, ettei tarjoilua voinut ajatellakaan. Sukusynttäreille kakku oli kahdessa yössä hyytynyt sen verran, että oikoessani koristelussa ja nostaessani kakun pöytään, kakku lässähti vasta vieraiden lautasella. Nostin kakun "hetkeksi" pakkaseen ja unohdin sen sinne, jossa se muutaman päivän päästä tuli vastaan syömäkelvottomana. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti