Sivut

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Amerikkalainen juustokakku

Tätä juustokakkua on myöskin tullut tehtyä aikoja sitten ja jo useampaan kertaan. Itse en välitä juustokakuista, joten en ole tätäkään tapausta edes maistanut, mutta Pekoni sekä moni hänen työporukastaan sekä omista vaihtuneista työporukoistani on kovasti kehunut. Kakku ei tosin ole yhtä korkea, kuin amerikkalaiset juustokakut, mutta uskotaan raatia ja sanotaan sen olevan hyvää. 


POHJA:
200 g Digestive-keksejä
75 - 100 g sulatettua voita

TÄYTE:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa
5 munaa
2 tl vaniljasokeria
1 dl taloussokeria
1 sitruunan raastettu kuori
½ sitruunan mehu

VADELMAMELBA:
200 - 300 g vadelmia
tomusokeria maun mukaan
1 tl sitruunan mehua

Murskaa keksit esim. kaulimella pakastepussissa. Lisää joukkoon sulatettu voi. Painele seos leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan, jonka halkaisija on n. 24 cm. Sekoita täytteen ainekset sähkövatkaimella tasaiseksi ja kaada keksipohjan päälle. Paista 175 asteessa uunin alimmalla ritilätasolla n. tunti. Anna jäähtyä. Vadelmamelba: Painele marjat siivilän läpi. Mausta marjakastike tomusokerilla ja sitruunan mehulla. 


Lähde: Hellapoliisi

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Eväskeitto

Lainasin kirjastosta keittokirjan perunasta, jonka nimeä en kyllä enää kuolemaksenikaan muista. Sieltä kuitenkin nappasin tämän Eväskeiton reseptin. Keitoissa tulee jotenkin tehtyä aina samoja vanhoja, harvoin kokeiltua uusia. Meillä on kuitenkin Pekonissa ja porkkanassa (tai Pekonille ja Porkkanalle) alkanut kunto- ja kevennyskuuri, joten keitot ovat olleet viimeaikoina kovasti suurennuslasin alla. 

Tästä keitosta tuli tulevaisuuden vikkelä lapsiperheen arkiruoka. Itse tuplasin määrät ja söimme tätä pari päivää putkeen, mutta alla olevilla määrillä tulee 3 - 4 annosta. Jätin myös keitosta pavut pois, mutta voi toki halutessasi ne sinne laittaa. Tomaattimehun sijaan käytin tomaattisosetta, jolloin keitosta tuli (aavistus) tuhdimpaa. Ja pastan sijaan käytin tuiki tavallisia makaroneja. Persiljan unohdin kauppaan.

200 g jauhelihaa
1 hienonnettu sipuli
2 dl vettä
5 dl tomaattimehua
3 perunaa lohkoina
1 porkkana suikaleina
100 g pakastepapuja
1 dl lyhyttä pastaa
1 dl ruokakermaa
1/4 tl mustapippuria
½ tl suolaa
1 tl oreganoa
1 tl paprikajauhetta

PINNALLE:
hienonnettua persiljaa

Paahda jauheliha ja sipuli kattilassa. Lisää vesi, tomaattimehu, kasvikset ja pasta. Keitä kypsäksi, lisää kerma ja mausteet. Ripottele valmiin keiton pinnalle hienonnettua persiljaa. 

torstai 4. huhtikuuta 2013

Vaniljainen jogurtti-mustikkatorttu

Tätä hyydykekakkua on tullut itseasiassa väsättyä jo kahteen kertaan, mutta nyt vasta saan aikaiseksi päivitettyä tänne. Itsehän en tällaisista hyydykekakuista välitä muuta kuin leipojan roolissa, mutta Pekoni on kerennyt kehua tämän sen verta hyväksi, että valmistelen kyllä jatkossakin. 

POHJA:
200 g kaurakeksejä
75 g margariinia

TÄYTE:
7 liivatelehteä
2 ½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
5 dl jogurttia
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
½ dl vettä

PINNALLE:
300 - 400 g mustikoita
5 dl vettä tai mustikkamehua
2 ½ dl hyytelösokeria

Murusta keksit ja sulata margariini, sekoita ainekset keskenään. Painele seos halkaisijaltaan n. 24 cm, leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vaniljakastike. Lisää joukkoon vaniljajogurtti, sokeri ja vaniljasokeri. Kuumenna vesi kiehuvaksi esim. mikrossa, liuota vedestä puristetut liivatteet joukkoon. Kaada seos ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen. Levitä täyte keksinmurupohjan päälle ja anna hyytyä suojattuna kylmässä muutama tunti tai yli yön. Levitä hyytyneen tortun pinnalle mustikat. Kiehauta vesi tai mustikkamehu. Lisää joukkoon hyytelösokeri koko ajan sekoittaen, anna kiehua, kunnes liemi kirkastuu. Lusikoi liemi mustikoiden päälle ja nosta vielä hetkeksi kylmään hyytymään. Irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoiluvadille. 

Kuvahan on ihan susi.
Lähde: Hellapoliisi