Sivut

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Runebergin kakku







Tänä vuonna Runebergin päivää juhlistettiin kakun muodossa. Alkuperäisessä ohjeessa kakku tehdään 20 cm irtopohjavuokaan, minulta löytyy pienimmillään 24 senttinen. Varsinaiset Runebergin tortuthan ovat korkeita, mutta toisaalta tortuissa parasta on hillo ja tomusokerikuorrute, joten isomman vuoan aikaansaama matalampi kakku ei ainakaan meitä haitannut. Mantelit laitoin itse rouheena, jolla sai mukavaa suutuntumaa kakkuun. 


n. 10 annosta

200 g voita tai margariinia
1 dl fariinisokeria
1 dl taloussokeria
2 munaa
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl (50 g) mantelirouhetta tai mantelijauhetta
1 dl korppujauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
½ dl mantelilikööriä + ½ dl vettä tai 1 dl omenamehua
n. 10 tippaa karvasmantelia

VUOKAAN:
margariinia tai voita
korppujauhoja

PINNALLE:
150 g vadelmamarmeladia
2 dl tomusokeria
n. 2 rkl vettä

Vaahdota voi ja sokerit kuoheaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja likööri sekä vesi. Mausta varovasti karvasmanteliaromilla ja maista taikinaa. Laita taikina voideltuun ja jauhotettuun, halkaisijaltaan 20 cm irtopohjavuokaan. Paista 200 asteessa n. 30 min. Anna jäähtyä hetki ja siirrä tarjoiluvadille. Pursota tai levitä hillo kakun päälle ympyröiksi.. Sekoita tomusokeri ja vesi paksuksi tahnaksi ja pursota hilloympyröiden reunalle. 






Lähde: Hellapoliisi : Herkkuleivonnaiset

maanantai 23. helmikuuta 2015

Mustikkapannukakku

Meillä tykätään kaikki kovasti sekä letuista että pannukakuista. Tavallista pannukakkua tuleekin tehtyä jokseenkin usein iltapalaksi, nyt kumosin sekaan pakkasesta sulamaan otettuja viimisiä viime syksyn mustikoita. Päälle vaan roima annos sokeria ja kyllä maistuu näinkin. Tarjosin pannarit mansikkahillon kanssa, oheen sopii toki myös perinteiset vaniljajäätelö tai -kastike. 


4 annosta

4 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
8 dl maitoa
4 munaa
½ l mustikoita

Säädä uuni 225 asteeseen. Sekoita kuivat aineet kulhossa. Kaada sekaan puolet maidosta ja vatkaa tasaiseksi. Lisää loput maidosta ja munat. Vatkaa hyvin sekaisin. Levitä leivinpaperioidulle uunipellille mustikat. Kaada päälle taikina ja kypsennä uunin keskiosassa n. ½ tuntia. Ripottele päälle sokeria.


keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Jauhelihakastike stroganovin tapaan

Vaihtelua perus jauhelihakastikkeeseen, helppoa, helppoa, helppoa ja hyvää. 

4 annosta

400 g jauhelihaa
½ rkl öljyä
1 sipuli
1 tl suolaa
ripaus mustapippuria
2 rkl tomaattipyreetä
2 rkl vehnäjauhoja
5 dl vettä
1 maustekurkku
2 rkl smetanaa

Hienonna sipuli. Ruskista jauheliha ja sipuli öljyssä. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää tomaattipyree ja vehnäjauhot hyvin sekoittaen. Lisää vesi ja sekoita, kunnes kastike sakenee. Anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä kannen alla n. 10 min. Kuutioi maustekurkku. Lisää kuutiot ja smetana kastikkeen joukkoon. Tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa. 


Lähde: Pirkka

The Hummingbird bakery: Leivonnaisia herkkusuille - kuuluisan konditorian suosikkireseptit


KUKA?
Tätä Gummeruksen vuonna 2011 julkaisemaa, Englannissa sijaitsvan The Hummingbird Bakeryn leivontakirjaa olen kerennyt ylistämään jo useaan otteeseen, jopa täällä blogissa asti. Kirjan olen ostanut noin vuosi takaperin Prisman alennusmyynnistä 9,95 eurolla ja kirja on kyllä jokaisen sentin arvoinen. 


MITÄ?
Kirjan ohjeet on jaettu kuppikakkuihin, kakkuihin, piirakoihin, brownieihin ja patukoihin, muffinsseihin sekä cookiehin. Inspiraatio konditorian tuotteisiin sekä tämän kirjan resepteihin on haettu Amerikasta, eikä ihme: jos jotakin, niin jenkkiläiset osaavat kyllä leipoa. Joten jos olet innostunut jenkkityylisestä leivonnasta (kuppikakuista, juustokakuista, brownieista...) suosittelen kokeilemaan tätä kirjaa. 


HÄH?
Itse olen kirjasta kokeillut jo hasselpähkinä-suklaakuppikakkuja (taivaallisia) sekä mustikkakakkua, joka oli niin hyvää, etten todellakaan enää koskaan ikinä tee mustikkakakkua millään muulla ohjeella. 

TUOMIO:
Loputkin kirjan reseptit houkuttelee, joten kunhan aikaa on, tahdon kokeilla ne kaikki! Tästä kirjasta en todellakaan luovu. 

Hyvää ruokahalua! Parhaat kasvis- kana- ja kalaruoat


KUKA?
Tämän Suuren suomalaisen kirjakerhon vuonna 2004 ilmestyneen keittokirjan on toimittanut Anna-Maija Tanttu, mutta ohjeet ovat lukijoiden omia ja jokaisen ohjeen alta löytyy reseptin lähettäjän nimi ja kotipaikkakunta. Tämän johdosta kirjan 560 reseptiä ovat pääsääntöisesti koko perheen arkikokkailuun, vaikkakin joitakin vaativampiakin reseptejä kirjasta löytyy. 

MITÄ?
Reseptit on jaettu kolmeen pääluokkaan kasvisruoat, kalaruoat ja kanaruoat, vaikkakin kirjan lopusta löytyy myös muutama resepti soijavalmisteille. Nämä kolme pääluokkaan on vielä alajaoteltu useisiin eri luokkiin, kuten mm. salaatteihin, keittoihin tai hilloihin. 


HÄH?
Kuten yllä olevasta kuvasta näkee, hyvin harvasta kirjan reseptistä on valokuvaa. Kirjan takakannen kuvauksen perusteella kirja sisältää 560 reseptiä, mutta kuitenkin vain 45 valokuvaa. Joten vaikka ohjeita on paljon ja monet näistä vaikuttavat hyvin käyttökelpoisille, alkaa kirjan selaileminen jossain vaiheessa puuduttaa. Se mikä minulla herättää sekä ruokahalun että kokkausinnon, ovat hyvin taitettu kirja, helpot reseptit mutta tärkeimpänä houkuttelevan näköiset kuvat. 

TUOMIO:
Minulle tämä kirja on eksynyt (jälleen kerran) kirpputorin kautta, mutta muutaman ohjeen talteen kirjoitettuani laitan kirjan kiertoon.