Sivut

torstai 19. kesäkuuta 2014

Mansikka-raparperihillo


Työkaverin pihalla olivat raparperit ryöpsähtäneet, joten hän kiikutti niitä töihin. Halukkaita ottajia oli lopulta kuitenkin enemmän kuin raparperinvarsia, joten saalis jaettiin tasan ja jokainen sai vähän. Tästä vähästä keittelin itse pienen satsin hilloa, johon lisäsin tämän kesän mansikoita tytön ruokahalua houkuttelemaan. Illalla paistettiin sitten lettuja ja nautittiin itsetehdyn, tuoreen hillon kanssa ja kyllä kaikille kelpasi!

n. 1 litra

n. 300 g raparperia
1 rkl vettä
700 g mansikoita
5 dl hillosokeria

Huuhtele ja putsaa raparperit, viipaloi ohuiksi viipaleiksi. Laita raparperit kattilaan vesitilkan kanssa. Keitä n. 5 min ja lisää viipaloidut mansikat. Kun seos alkaa höyrytä, lisää hillosokeri sekoittaen. Anna kiehua miedolla lämmöllä n. 10 min. Nosta kattila liedeltä, jäähdytä hillo ja kuori pinnalta vaahto. Jaa hillo puhtaisiin, kuumennettuihin tölkkeihin. 


maanantai 16. kesäkuuta 2014

Sulatejuustolohi

Kun nyt viime bloggauksessani äidyin toteamaan meillä olevan liian harovin kalaruokaa, niin postataan nyt näitä kalajuttuja lisää. Ken sulatejuusta ja lohesta tykkää, kokeileppa tätä. Meillä tehdään nykyään lohi todella usein tällä reseptillä. 

Kuvat kameralla otettuja, siitä surkea laatu.

n. 600 g lohifilee
suolaa
rouhittua mustapippuria
150 g Koskenlaskijan voimakasta murennettua sulatejuustoa
2 dl kermaa

Poista lohesta mahdolliset ruodot. Aseta lohifilee vuokaan nahkapuoli alaspäin. Suolaa ja pippuroi lohi oman maun mukaan. Ripottele lohen päälle murennettu sulatejuusto ja kaada päälle kerma. Paista 200 asteessa 25 - 30 min.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kipparin kalavuoka


Meillä syödään kalaa aivan liian harvoin. Tämä Yhteishyvältä joskus bongattu kalaruoka on muuten tosi hyvää. Kokeileppas sääkin. 

4 annosta

400 g pakasteseitä
2 rkl vehnäjauhoja
250 g kirsikkatomaatteja tai 4 tomaattia
½ sitruunan mehu
2 dl kevyttä ruokakermaa
1 tl suolaa
0,2 tl rouhittua valkopippuria
1 nippu tilliä

Nosta kalapalat pois pakkauksesta ja siirrä lautaselle. Sulata esim. mikrossa miedolla lämmöllä. Valuta liemi pois. Kääntele kalat kevyesti jauhoissa ja nosta ne voideltuun uunivuokaan. Pese ja leikkaa kirsikkatomaatit puoliksi tai lohko tomaatit ja asettele ne kalojen päälle. Valuta pinnalle sitruunamehu sekä kerma ja mausta suolalla ja pippurilla. Saksi päälle tuoretta tilliä. Kypsennä uunissa 200 asteessa 25 - 30 min. 

  

Broilerikiusaus

Tästä ruoasta meidän perheessä tykätään monestakin eri syystä. Se on ensinnäkin pirun helppoa ja nopeaa tehdä (jos nyt ei mukaan lasketa uunissaoloaikaa, mutta sillä välinhän voi vaikka itse ottaa lasin viiniä ja istahtaa sohvalle). Siitä riittää kahdeksi päiväksi (joten seuraavanakin päivänä voit vaan ottaa lasin viiniä ja istahtaa sohvalle). Ja lisäksi se on hyvää. 
 

6 annosta
 
1 kg peruna-sipulisekoitusta (pakaste)
n. 800 g kanasuikaleita
suolaa
curryjauhetta
paprikajauhetta
2 ½ dl ruokakermaa
 
PÄÄLLE:
juustoraastetta oman maun mukaan
 
Kaada peruna-sipulisekoitus isoon uunivuokaan. Paista kanat pannulla kypsiksi. Mausta suolalla, currylla ja paprikalla. Sekoita kanasuikaleet peruna-sipulisekoituksen joukkoon ja kaada sekaan ruokakerma. Paista 200 asteessa 30 min. Lisää päälle juustoraaste ja jatka paistamista kunnes juustoraaste on kunnolla sulanut. 
 
 

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Mansikkahillo


Hillojahan ei ole mitään järkeä ostaa teollisenmakuisena kaupasta, kun ne nopeimmillaan itse pyöräyttää kymmenessä minuutissa. Tämä mansikkahillon ohje on aikoinaan napattu Dan Sukkerin hillosokeripaketin kyljestä ja tällä teen vikkelästi mansikkahillon, jos joku ei niitä mansikoita ole jo kerennyt syömään. Ja kesän ensimmäiset kotimaiset mansikat on muuten jo bongattu järjettömään litrahintaan, mutta olihan niitä pikku rasia pakko ostaa :)

n. 5 dl

1 l mansikoita
3 dl hillosokeria
½ dl vettä

Sekoita ainekset, kuumenna ja keitä 10 min välillä hämmentäen. Kuori vaahto ja jäähdytä. Kaada hillo puhtaisiin, kuumennettuihin tölkkeihin ja säilytä jääkaapissa.

 

Lihapullat II

Täydellisen lihapullaohjeen metsästäminen on kovaa hommaa, eikä sitä ihan parasta ohjetta ole vielä tullut vastaan. Vuosien saatossa on kyllä tullut kokeiltua monta hyvää. Tällä ohjeella lihapullista tulee hieman pehmeämpiä kuin aiemmin postaamallani lihapullaohjeella, eikä näihin pulliin tule ollenkaan kananmunaa tai kermaa. Kuitenkin ehkä minun makuun tarpeeksi rapsakka paistopinta jäi puuttumaan

4 annosta

400 g jauhelihaa
6 rkl kaurahiutaleita tai korppujauhoja
4 tl perunajauhoja
10 rkl vettä
1 1/3 tl suolaa
1 maustemitta jauhettua mustapippuria
4 - 8 tl raastettua sipulia
PAISTAMISEEN:
margariinia tai voita

Anna kaurahiutaleiden tai korppujauhojen ja perunajauhojen turvota vedessä n. 10 min. Sekoita joukkoon suola, pippuri ja sipuli. Lisää jauheliha ja sekoita hyvin. Jos taikinaa vaivaa liikaa, siitä tulee helposti sitkeää. Pyörittele taikinasta tasakokoisia pyöryköitä. Se käy helpoimmin, jos käsiä huuhtelee silloin tällöin kylmässä vedessä. Pane pyörykät jauhotetulle leikkuulaudalle. Ruskista margariini paistinpannussa. Pane pyörykät pannuun ja ravistele sitä, jotta pyörykät ruskistuvat tasaisesti. Vähennä lämpöä ja paista vielä 3 - 5 min. 



Lähde: Barbro Lönnegren: Maukkaita pikkuannoksia

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Kanaa Igorin tapaan


Tämän reseptin bongasin Mimmin keittiöstä, mutta alunperin ohje on Peggyn punaisesta keittiöstä. Meillähän syödään mitä vaan mihin saa lisätä smetanaa, eikä tämäkään tehnyt poikkeusta: kaikille maistui! Pekonillekin, vaikka se on sipulikammoinen. Minä taas ahmin ruokaa, jossa kerrankin sipuli kunnolla maistuu. 



6 hlö

800 g kanan filettä
1 punainen paprika suikaloituna
1 keltainen paprika suikaloituna
2 isoa sipulia kuutioituna
3 valkosipulin kynttä pilkottuna
70 g tomaattipyrettä
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
2 dl kanalientä
350 g smetanaa
(1 kuutioitu maustekurkku)
kourallinen persiljaa revittynä
mustapippuria myllystä

Kuullota pannussa paprikat ja sipulit. Lisää joukkoon tomaattipyre, suola, sokeri, pippuri, persilja ja kanaliemi. Lisää smetana joukkoon ja sekoita. Anna kastikkeen saostua muutama min. Paista kanan fileet nopeasti kuumalla pannulla niin että ne saavat kauniin värin. Asettele fileet vuokaan ja kaada kastike fileiden päälle niin että ne peittyvät. (Ripottele maustekurkku sekaan.) Laita uuniin 175 asteeseen n. 30 minuutiksi. Tarjoile riisin, pastan tai perunoiden kanssa.




sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Pastitsio - kreikkalainen pastavuoka

Jos a) pidät rosmariinin mausta ja b) kaipaat vaihtelua lasagne-makaronilaatikkolinjalle, kokeileppa tätä ruokaa. Meillä ainakin kelpasi koko perheelle. 


6 annosta

7 - 8 dl (300 g) penne-pastaa
3 dl juustoraastetta

KEITTÄMISEEN:
vettä
suolaa

JAUHELIHAKASTIKE:
400 g naudan jauhelihaa
1 iso sipuli
400 g tomaattimurskaa
1 tl suolaa
3/4 tl mustapippuria
2 tl rosmariinia

VALKOKASTIKE:
2 rkl öljyä
½ dl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
1 tl suolaa
2 munaa

Voitele n. 2 l vetoinen, mieluiten korkeareunainen uunivuoka. Valmista ensin valkokastike. Kuumenna rasva kttilassa, sekoita joukkoon jauhot ja lämmitetty maito vähitellen. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen viitisen minuuttia koko ajan sekoittaen. Sekoita joukkoon 1 dl juustoraastetta ja mausta suolalla. Nosta kattila liedeltä ja anna kastikkeen jäähtyä. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä täysin kypsiksi. Valuta hyvin. (Älä lisää pastan joukkoon öljyä: pennet saavat tarttua toisiinsa.) Valmista jauhelihakastike pastan kiehuessa. Ruskista jauheliha isossa paistokasarissa. Lisää hienonnettu sipuli ja tomaattimurska. Anna kiehua ilman kantta reilut viisi minuuttia, kunnes neste on osittain haihtunut. Mausta kastike sen kiehuessa mustapippurilla ja rosmariinilla. Kaada puolet pastasta vuokaan. Ripottele päälle 1 dl juustoraastetta. Levitä päälle jauhelihakastike ja kaada päälle loppu pasta. Vatkaa munat valkokastikkeen joukkoon. Kaada kastike pastan päälle ja ripottele pinnalle loppu juustoraaste. Paista 200-asteisen uunin alatasolla n. 30 min, kunnes pastitsio on saanut kauniin värin. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua. 




Lähde: Pirkan parhaat ruokaohjeet - ruokaa vuoden jokaiselle päivälle