Sivut

maanantai 29. elokuuta 2011

Suklaa-vadelmakakku

Kakusta unohdin kaiken tohinan keskellä ottaa kuvan, mutta voin todeta, että herkulliselta se näytti ja oli kuulemma kestänyt pöydässä varttitunnin ja kadonnut :D Pikkuleivät tekivät myös hyvin kauppansa. Niihin voi laittaa muunkin laista suklaata, minä ajattelin kokeilla näitä kahta. Daimkuulat paistoin ensin ja tein niistä hieman isompia, toisiin kuuliin pienensin hieman kokoa, joten niitä tuli enemmän. Kuitenkaan ei minulta ihan tuota 50 kappaletta tullut, kenties olisi pitänyt vielä hieman pienentää :) Olen kirjoittanut murotaikinan ohjeen vain yllä olevaan, mutta se siis riittää myös alla oleviin suklaakuuliin, eli yhteensä n. 50 suklaakuulaan. 

10 - 12 palaa

10 kpl (130 g) digestive-keksejä
50 g margariinia tai voita huoneenlämpöisenä
1 rkl kaakaojauhetta
1 rkl sokeria

PÄÄLLE:
3 liivatelehteä
240 g tummaa suklaata rouhittuna
3 dl vispikermaa
2 rkl maitoa
1 kananmuna
1 rkl konjakkia
3 dl pakastevadelmia

Pane keksit muovipussiin ja nuiji ne muruiksi. Siirrä keksimurut kulhoon. Hiero murujen joukkoon rasva, kaakaojauhe ja sokeri. Taputtele seos halkaisijaltaan 25 cm irtopohjavuoan pohjalle. Pane liivatelehdet viideksi minuutiksi kulholliseen kylmää vettä. Kuumenna kattilassa vettä kiehuvaksi. Pane kattilan päälle kulho ja siihen suklaa. Sulata suklaa lämpimässä vesihauteessa. Vispaa kerma notkeaksi vaahdoksi. Kuumenna maitotilkka höyryäväksi mikrossa. Ota liivatelehdet vedestä ja puristele ne kuivaksi. Liuota liivatelehdet kuumaan maitoon. Sekoita liivate-maitoseos suklaan joukkoon. Lisää kananmuna ja konjakki. Sekoita hyvin. Sekoita suklaaseokseen lusikallinen kermavaahtoa. Sekoita tämän jälkeen koko suklaaseos kermavaahtoon. Jaa jäiset vadelmat kakkupohjalle. Levitä päälle täyte. Suojaa kakku tuorekelmulla ja nosta pakastimeen. Irrota jäätynyt kakku vuoasta tarjoilupäivän aamuna jääkaappiin sulamaan tai nosta se pakastimesta huoneenlämpöön tunti ennen tarjoilua. 

Lähde: Pirkka

Appelsiini-krokanttisuklaakuulat

n. 25 kpl

MUROTAIKINA:
200 g voita tai margariinia
3/4 - 1 dl tomusokeria tai hienoasokeria (käytin tomua)
3 3/4 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja

Käytä näihin vain ½ yllä olevasta taikinasta! Sekoita ainekset nopeasti leivinpöydällä tai kulhossa notkeaksi taikinaksi. Voit jo tässä vaiheessa lisätä suklaan. Jos taikina on pehmeää, anna sen seistä hetki viileässä. 

MAUSTEEKSI:
50 - 100 g Marabou Appelsiini-krokanttisuklaata (laitoin 100 g)

Yhdistä suklaa murotaikinaan. Muotoile taikina rullaksi, jaa rulla osiin ja pyörittele palloiksi. Nostele pallot leivinpaperoidulle pellille. Paista vähintään 150 asteessa 15 - 20 min. 


Lähde: Pikkuleipien ja kakkujen parhaita

Daimsuklaakuulat

Niin ne vaan menee kesälomat ja isyysvapaat sellaista vauhtia, että ennen kuin kerkesin edes huomata, olen pienen Tessan kanssa päivisin yksin. Olihan tuossa hieman totuttelemmista, sillä Pekoni oli yhteensä kotona reilut 7 viikkoa ja kerkesin jo tottua siihen, että tässä tätä likkaa hoidetaan aina porukalla. Mutta niin se vain loppu sekin lysti. 

Olin jo tarpeeksi poikki reilun kahden kuukauden huonojen yöunien (ensin helteet + hehtaarimaha, sitten ihanaa koliikkihuutoa neljä tuntia illassaan), nimiäistarjoilujen ja kaikkien muiden hässäköiden kanssa, joten en jaksanut kummoisia leivoskella Pekonin töihinpaluunviemisiksi. Joten kaivelin reseptikätköjäni ja keittokirjojani periaatteella "mahdollisimman vähän vaivaa ja aikaa" ja tällaisia siitä sitten valmistui.


n. 25 kpl

MUROTAIKINA:
200 g voita tai margariinia
3/4 - 1 dl tomusokeria tai hienoasokeria (käytin tomua)
3 3/4 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja

Käytä näihin vain ½ yllä olevasta taikinasta! Sekoita ainekset nopeasti leivinpöydällä tai kulhossa notkeaksi taikinaksi. Voit jo tässä vaiheessa lisätä suklaan. Jos taikina on pehmeää, anna sen seistä hetki viileässä. 

MAUSTEEKSI:
50 - 100 g Marabou Daim-suklaata (laitoin 100 g)

Yhdistä suklaa murotaikinaan. Muotoile taikina rullaksi, jaa rulla osiin ja pyörittele palloiksi. Nostele pallot leivinpaperoidulle pellille. Paista vähintään 150 asteessa 15 - 20 min. 

Lähde: Pikkuleipien ja kakkujen parhaita

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Lihavoileipäkakku

Voileipäkakun annoksen tein tuplana, ja se riitti parillekymmenelle vieraalle juuri ja juuri. Kaikki kehuivat todella maukkaaksi, itse en tiedä, sillä en ronkelina voileipäkakkuihin koske :) Kirjoitan nyt ohjeen kuitenkin yksinkertaisena (eli ei tuplattuna :D), kuten se kirjassa lukee. 


15 suurta viipaletta grahampaahtoleipää

KOSTUTTAMISEEN:
2 dl maitoa tai kasvislientä (käytin maitoa)

LIHATÄYTE:
200 g hienonnettua palvikinkkua tai savuporoa
1 paprika pieninä kuutioina
3 rkl hienonnettuja aurinkokuivattuja tomaatteja
200 g maustamatonta kevyttuorejuustoa

PESTOTÄYTE:
½ tuoretta kurkkua pieninä kuutioina
½ ruukullista basilikaa hienonnettuna
3 rkl pestoa
200 g kevyttuorejuustoa

PÄÄLLE:
400 g yrteillä maustettua kevyttuorejuustoa

KORISTEEKSI:
palvikinkkua tai savuporoa
kirsikkatomaatteja
(mozzarellapalloja)
basilikaa
salaattisuikaleita tai herneenversoja

Tee ensin erikseen molemmat täytteet. Sekoita keskenään kaikki lihatäytteen ja pestotäytteen aineet. Poista leipäviipaleista kovat reunat ja tasoita viipaleet samankokoisiksi paloiksi. Levitä kolme viipaletta folion päälle ja kostuta ne maidolla tai kasvisliemellä. Levitä päälle puolet lihatäytteestä. Levitä täytteen päälle kolme leipäviipaletta ja kostuta ne. Levitä niiden päälle puolet pestotäytteestä. Lisää taas kolme leipäviipaletta ja kostuta ne. Levitä leipäviipaleiden päälle loput lihatäytteestä. Lisää kerros leipäviipaleita ja kostuta ne. Levitä päälle loput pestotäytteestä, peitä täyte lopuilla leipäviipaleilla ja kostuta viipaleet. Kääri voileipäkakku tiiviisti folioon. Anna vetäytyä seuraavaan päivään. Avaa folio ja nosta kakku tarjoiluvadille. Notkista tuorejuusto ja levitä juusto lastalla kakun pinnalle. Koristele kakun pinta palvikinkulla tai savuporolla, kirsikkatomaateilla, (mozzarellapalloilla) sekä basilikalla ja reunat salaattisuikaleilla tai herneenversoilla. 

Lähde: Seura - Juhlavuoden herkut

Välimeren vihannes-juustopiiras

Koska tein voileipäkakun kalan sijaan lihasta, tahdoin tehdä vielä jotain kasvishöskää :) ja päädyin tähän piirakkaan, jota kaikki kehuivat hyvänmakuiseksi. Itse en salaattijuuston vuoksi maistanut, ronkeli kun olen. Itselle tuli hieman kiire, sillä piirakan teko oli jäänyt lauantaiaamuun enkä ollut lukenut ohjetta tarpeeksi huolella etukäteen, joten en kerennyt keittelemään perunoita, vaan korvasin niiden osuuden taikinassa yhdellä kananmunalla. Piirakasta saisi siis varmasti ruokaisamman, jos nuo perunat olisivat mukana, mutta meni ilmankin eikä kukaan tiennyt mitään ;) Julkaisen reseptin kuitenkin kirjan ohjeen mukaisesti, perunoineen kaikkineen! Tästäkään en valitettavasti kerennyt ottaa kuin jämäkuvan, mutta laitetaan sen nyt vaikka sitten tänne. 


TAIKINA:
125 g voita tai margariinia
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus mineraalisuolaa
1 tl kuivattua basilikaa
2 (200 g) keitettyä perunaa
½ - 1 dl kylmää vettä

TÄYTE:
1 purjosipuli
2 - 3 eriväristä pientä paprikaa
tilkka öljyä
200 g valutettuja salaattijuustokuutioita
2 ½ dl ruokakermaa (rasvaa enintään 7 %)
3 munaa
1 dl juustoraastetta
1 ruukullinen hienonnettua tuoretta basilikaa
ripaus mineraalisuolaa ja rouhittua mustapippuria

Sekoita keskenään pehmeä rasva ja jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe, mineraalisuola ja basilika. Kuori ja raasta perunat. Lisää perunaraaste muiden aineiden joukkoon. Lisää sen verran vett, että saat taikinasta sopivan kiinteää. Sekoita taikina tasaiseksi. Kauli tai taputtele taikina piirasvuoan pohjaan ja reunoille. Pane vuoka jääkaappiin siksi aikaa, kun teet täytteen. Halkaise, huuhdo ja suikaloi purjosipuli. Huuhdo ja halkaise paprikat. Poista niistä kanta sekä siemenet ja suikaloi paprikanpuolikkaat. Kuumenna öljy pinnoitetussa paistinpannussa. Lisää purjosipuli sekä paprikat ja hauduta niitä hetki, jotta ne hieman pehmenevät. Sekoita salaattijuustokuutiot vihannesten joukkoon ja anna seoksen vähän jäähtyä. Sekoita keskenään ruokakerma, munat ja juustoraaste. Mausta seos hienonnetulla basilikalla sekä maun mukaan mineraalisuolalla ja mustapippurilla. Sekoita munamaito muiden täyteaineiden joukkoon ja kaada täyte taikinan päälle vuokaan. Paista piirasta 175 asteen uuninlämmössä n. 45 min, kunnes täyte on keskeltäkin hyytynyt. 

Lähde: Seura - Juhlavuoden herkut

Vadelmakakku

Vadelmakakun, Välimeren vihannesjuustopiiraan sekä Lihavoileipäkakun ohjeet nappasin kaikki Seuran Juhlavuoden herkut-kirjasta. Kirjassa on kaikkia todella ihanan näköisiä tarjottavia ja meinasikin seurata runsaudenpula ja valinnanvaikeus. Vadelmakakkuun päädyin kuitenkin lopulta, sillä mansikka-aika on jo mennyt eikä Jyväskylästä ainakaan saanut enää kuin syksyn satoa, mutta vadelmat olivat parhaimmillaan. Ohjeessa neuvotaan käyttämään pakastevadelmia, mutta itse käytin kyllä tuoreita ja kyllä niistä tulikin herkullisia kun vadelmien mahtava maku pääsi kunnolla oikeuksiinsa. Kakku oli omasta mielestänikin todella herkullinen ja maukas, muttei liian yltiömakea. Hyvin teki kauppansa :) Parempaa kuvaa en valitettavasti kerennyt ottamaan, kuin mikä tuo juhlapöydän kuva tuolla alhaalla on.

n. 20 annosta

POHJA:
2 munaa
½ dl sokeria
½ dl juoksevaa tai sulatettua margariinia
½ dl vehnäjauhoja
½ dl peruna- tai maissitärkkelysjauhoja
½ tl leivinjauhetta

TÄYTE:
8 liivatelehteä
kylmää vettä
250 g maitorahkaa
1 ½ dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 ½ dl vaahtoutuvaa vanilliinikastiketta
200 g (4 dl) pakastevadelmia

PÄÄLLE:
4 liivatelehteä
kylmää vettä
400 g (8 dl) pakastevadelmia
2 dl vettä
sokeria maun mukaan

KORISTEEKSI:
minttua tai sitruunamelissaa

Peitä irtoreunavuoan pohja leivinpaperilla. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää rasva ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita kaikki aineet varovasti nostelemalla tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina leivinpaperin päälle vuokaan. Paista pohjaa 175 asteen uuninlämmössä n. 15 min. Pane liivatelehdet kylmään veteen turpoamaan n. 5 minuutiksi. Mausta maitorahka sokerilla ja vaniljasokerilla. Vatkaa vanilliinikastike kovaksi vaahdoksi ja sekoita vaahto maitorahkan joukkoon. Sekoita sulaneet vadelmat muiden täyteaineiden joukkoon. Purista liivatelehdistä vesi pois. Kuumenna tilkka vettä ja liuota liivatelehdet siihen. Lisää liivate ohuena nauhana koko ajan hyvin sekoittaen muiden täyteaineiden joukkoon. Täytteen tulee olla huoneenlämpöistä, ettei liivate hyydy rihmoiksi sekoitusvaiheessa. Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti. Pane päälle tulevat liivatelehdet kylmään veteen turpoamaan n. 5 minuutiksi. Levitä kokonaiset pakastevadelmat kakun pinnalle. Mausta vesi maun mukaan sokerilla. Purista liivatelehdistä vesi pois. Kuumenna tilkka sokerilla maustettua vettä ja liuota liivatelehdet siihen. Lisää liivate lopun sokerilla maustetun veden joukkoon. Valuta liivateliuos varovasti vadelmien päälle. Anna kakun hyytyä seuraavaan päivään. Irrota vuoan reunat ja nosta kakku paperin ja lastan avulla tarjolle. Koristele kakku mintulla tai sitruunamelissalla. 

Tiikerikakku

Tiikerikakun tein Seitsemän sortin leivonnaiset-kirjan ohjeen mukaan. Tästäkään ei parempaa kuvaa ole, mutta eiköhän kaikki tiedä miltä tämän kuuluu näyttää :D

200 g margariinia tai voita
2 ½ dl sokeria
3 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl kermaa tai maitoa (käytin kermaa)

MAUSTAMISEEN:
2 rkl kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria tai ½ - 1 sitruunan tai appelsiinin raastettu kuori (käytin vaniljasokeria)

Voitele ja jauhota n. 1 ½ litran kakkuvuoka. Vatkaa rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen, joka lisäyksen jälkeen voimakkaasti sekoittaen. Lisää jauhot ja leivinjauhe sekä neste. Ota taikinasta n. 1/3 toiseen kulhoon ja sekoita siihen kaakaojauhe. Mausta loppu taikina vaniljasokerilla tai sitruksen kuoriraasteella. Levitä puolet vaaleasta taikinasta vuokaan, nostele sen päälle tumma taikina ja päälle loput vaaleasta taikinasta. Pistele taikinaa haarukalla nostellen, niin valmiissa kakussa näkyy paremmin marmorikuvio. Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla tunnin ajan.

Fantasiapikkuleivät

Mansikkamäen ohjeen mukaan.Minun koristeluni ei ole yhtä hienoa, mutta eikös se lasten juhlissa sovikkin teemaan, että tarjottavat näyttävät aivan lasten tekemiltä?! ;D

n. 65 kpl

2 ½ dl sokeria
1 3/4 dl voita tai margariinia pehmennettynä
1 kananmuna
½ dl kuohukermaa
1 tl vanilliinisokeria
1 tl manteliaromia
7 ½ dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

Vatkaa sokeri, voi, muna, kerma, vanilliinisokeri ja manteliaromi vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää jauhoihin leivinjauhe ja suola. Lisää seos taikinaan. Lisää jauhoja, kunnes taikina on sopivaa. Sekoita pehmeäksi taikinaksi. Peitä kulho ja anna olla jääkaapissa 1 - 2 tuntia tai kunnes taikina on kovettunut. Kaaviloi taikina ½ cm:n paksuiseksi levyksi ja ota muotilla kuvioita. Paista pikkuleipiä 4 - 6 min 200 asteessa, kunnes niiden reunat ovat vaalean kullanruskeat. Anna jäähtyä ja koristele haluamallasi tavalla.

Tessa Olivialle

Meillä vietettiin pienen tulokkaan nimiäisiä lauantaina 13.8, jonne sitten kauhealla vauhdilla perjantai-iltana ja lauantaiaamuna koitin väkertää tarjottavia. Keksit ja kuivakakun sain onneksi tehtyä jo aiemmin sillä viikolla, mutta kyllä hommaa kuitenkin riitti. Leipominen on yllättävän vaikeaa kun on sellainen alta kaksikuukautinen koko ajan vieressä :) Kaikki tuli kuitenkin tehtyä ajallaan ja kehut olivat sen mukaisia, että taisi kaikki kelvata. Eikä kyllä mistään jäänyt kuin pienet röippeet jäljelle. Ainoa miinus, että omasta kamerasta loppui patterit juuri Aatamin aikaan, enkä siis saanut kaikista napattua kunnollista kuvaa. Joistakin yritin napsia illalla vielä kuvia, kun Pekoni kävi hakemassa lisää pattereita, mutta ne nyt on sellaisia jämäkuvia, joiden katseleminen ei houkuttele ketään kokeilemaan. 

Vasemmalta lähtien Fantasiapikkuleivät, Tiikerikakku, Vadelmakakku, Vaahtokarkkeja, Välimeren vihannesjuustopiiras sekä Lihavoileipäkakku

Itse juhlista jäi kuitenkin kivoja muistoja ja kummitkin valittiin, vaikkei sitä kirkonkirjoissa kuulutetakaan :) Niin, ja tytöstä tuli siis Tessa Olivia, mikä varmaan jo otsakkeesta kävi selväksi. Tessaan päädyimme jo raskausaikana, sillä se oli yksi niistä harvoista nimistä joista molemmat pidimme todella paljon ja Olivian valitsimme, koska Pekoni on nimiltään T.O, joten koska tyttö oli jo T niin miksei sitten myös O?! :D Järjenjuoksumme on käsittämättömän upeaa ;D

torstai 11. elokuuta 2011

Ihanaa mustikkaa kaupan hyllyltä

Kaupan hyllyltä-osiossa testailen kauppojen tarjontoja :) Vannoutuneena mustikan sekä valkosuklaan ystävänä oli aivan pakko sortua, kun näin tätä ylihinnakasta jogurttia kaupassa. Ylihinnakasta, koska ostan yleensä (jo pakonkin sanelemana opiskelija-minimiäitiyspäiväraha-miehen paska palkka-budjetilla) halvimpia mahdollisia tuotteita. Mutta en siis voinut vastustaa. 

Kotona koin kuitenkin huikean pettymyksen enkä saanut rahoilleni vastinetta: jogurtti oli samettisen pehmeää, kuten lupasikin, mutta valkosuklaata en maistanut yhtään. Höh! Vaikka jogurtti oli parempaa kuin normi mustikkajogurtti, jäi tämä purkki tähän yhteen testauskertaan ja jatkossa kaupan hyllylle. Parempipalkkaiset syökööt tätä jatkossakin halvempien mustikkajogurttien sijaan, minä ostan halvinta mahdollista ja murskaan sinne katkerana valkosuklaata :D

Arla Ingman Ihana mustikka-valkosuklaajogurtti

perjantai 5. elokuuta 2011

Mustikka-suklaakakku

Uusimmassa Maku-lehdessä oli aivan ihania mustikkareseptejä, joista tätä kakkua oli heti pakko päästä kokeilemaan. Itse pidin kakkua uunissa reippaasti yli tuon ohjeajan, varmaan yhteensä tunnin verran, sillä puolen tunnin kohdalla kakku oli mielestäni aivan liian hyllyvää :) Lisäksi ei kannata säikähtää pinnan kovettumisesta, otin kakun uunista koska pinta vaikutti palaneelta, mutta se pehmeni muutamassa minuutissa taas normaaliksi. Tai sitten vika on vain meidän uunissa :) Valitettavasti koska vein kakun äitini nimipäiväkahvituomisiksi, en saanut napattua annoskuvaa. Kakku teki kuitenkin hyvin kauppansa, kannattaa kokeilla! Kakku on lisäksi gluteeniton, joten sopii allergikollekin.

150 g tummaa suklaata
50 g voita
6 munaa
2 dl sokeria
1 dl kaakaojauhetta
½ dl maissitärkkelysjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ l mustikoita

KORISTELUUN:
1 dl mustikoita

Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle. Voitele vuoan reunat ja jauhota kaakaojauheella. Paloittele suklaa kulhoon. Lisää voi ja sulata mikrossa varovasti miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa valkuaiset ja sokeri löysäksi vaahdoksi. Riko keltuaisten rakenne ja lisää valkuaisvaahtoon sekoitellen. Yhdistä kaakaojauhe ja maissitärkkelys. Siivilöi seos munavaahtoon ja nostele hellästi sekaisin. Lisää lopuksi sulatettu suklaa. Kaada puolet taikinasta vuokaan ja ripottele päälle puolet mustikoista. Lisää loppu taikina, levitä tasaiseksi ja ripottele pinnalle loput mustikat. Paista 175-asteisessa uunnissa n. 30 min. Siivilöi jäähtyneen kakun pinnalle tomusokeria ja koristele mustikoilla. 

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Valkosuklaa-mustikkamuffinssit

Mustikka-aika on parhaimmillaan, mikä on aivan ihanaa, sillä mustikka on kenties lempi marjani (se kilpailee kovasti vadelman kanssa, tällä hetkellä puntit ovat tasan). Joten koska saatavilla on kunnollisia suomalaisia mustikoita, on niistä pakko vääntää yhtä sun toista. Tämän ohjeen olen napannut Pirkka-lehdestä ja oli kyllä tutustumisen arvoinen. Mikään ei ole niin hyvää kuin valkosuklaalla kuorrutettu mustikka :)


16 kpl tai hieman isompia 12 kpl

225 g leivontamargariinia
2 dl sokeria
3 kananmunaa
4 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
1 dl maitoa
3 dl (150 g) mustikoita
50 g valkosuklaata

KUORRUTUS:
150 g valkosuklaata

Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Lisää maito, mustikat ja rouhittu valkosuklaa taikinaan ja sekoita nopeasti. Jos käytät pakastemustikoita, lisää ne jäisinä. Jaa taikina muffinivuokiin. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 20 - 25 min. Sulata valkosuklaa mikrossa. Valuta suklaata jäähtyneiden muffinien päälle. Koristele halutessasi koristerakeilla.