Sivut

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Lohikeitto

En ole itse mikään kalan ystävä ja häpeäkseni tunnustankin syöväni vain pakasteseitiä ja purkkitonnikalaa - en siis kunnon kalaa ollenkaan. Pekoni (jossain aiemmassa kalapostauksessa mainitsemani maanpetturi) kuitenkin syö kaikkea mahdollista kalaa ja nyt likastakin on kuoriutumassa kunnollinen kalaystävä. Joten aina minun iltavuoropäiviksi teen jo edellisenä päivänä valmiiksi jonkin kala-aterian ja jostain muusta kuin niistä minun muka-kaloistani. 

Tälä Valion reseptillä tehtyä lohikeittoa olen tehnyt jo aikoja sitten, mutta nykyisin pitää niin kiirettä, että päivittämään näitä kokkailuja ei kerkeä kovin usein. Oma kokemukseni keittoon jäi kalanperkauksen jäljiltä öllö lohen haju käsiin koko päiväksi, Pekonille ja likalle täydet, tyytyväiset massut. 


4 - 5 annosta

2 - 3 perunaa
250 g kasvissuikaleita
6 dl vettä
1 - 2 laakerinlehteä
4 kokonaista maustepippuria
500 g (kirjo)lohifileetä
2 - 3 dl Kolme juustoa - ruokakermaa (Valio)
½ tl suolaa
½ dl tilliä

Kuori ja kuutioi perunat. Keitä ne sekä kasvissuikaleet kypsiksi laakerinlehdellä ja maustepippureilla maustetussa vedessä. Poista sillä aikaa kalafileestä ruodot ja nahka. Leikkaa filee kuutioiksi. Lisää kattilaan. Anna kiehua 5 min. Lisää kerma ja suola. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää päälle hienonnettu tilli. Tarkista maku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti