Onpas
taas vierähtänyt aikaa etten ole edes kerennyt huokaisemaan tänne
blogiin päin Lähes kaikki aikani on mennyt opinnäytetyön sekä
kaikenlaisten opinnäytetyön sivutuotteiden ja muiden rästiinjääneiden
opintojen kirimisessä, kerimisessä ja väkertämisessä. Opettajan lomasta
johtuen joudun vetäisemään opinnot purkkiin kolme viikkoa aikaisemmin
kuin kuvittelin, joten olen kolme viime viikkoa pyörinyt ympyrää ja
voivotellut (ja ehkä kenties kyllä saanut jotain aikaiseksikin).
Mutta
koska viimeajat menneet todellakin lähes kokonaan kouluun liittyvien
juttuja värkkäilyissä, ruokapolitiikka on ollut todella surkealla
tolalla. Seuraavatkin viikot tulevat olemaan tiiviisti opiskeluihin
sidottuja, joten ennen toukokuun loppua ja valmistumista tullaan tällä
blogirintamalla tuskin näkemään mitään maailmoja mullistavia kokkailuja.
Tosin kerta se olisi ensimmäinenkin ;)
Viime aikojen ruoat ovat olleet jotakuinkin tätä tasoa...
4 hunajamarinoituja broilerin fileepihviä
2 ½ dl kuohukermaa
200 g pippurituorejuustoa
1 pikkutölkki ananaspaloja omassa mehussaan
Paista
broilerin pihvit pannulla kypsiksi. Laita pihvit uunivuokaan. Sekoita
keskenään broilerin marinadi, kuohukerma, tuorejuusto ja ananaspalat
mehuineen ja kaada broilerien päälle. Laita uuniin 175-200 asteeseen
puoleksi tunniksi. Tarjoa seurana vaikkapa makaronia.
Palataan parempien ruokien äärelle jahka tähän elämään saa jotain tolkkua :) Kokkailemisiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti