Sivut

maanantai 16. joulukuuta 2013

Suikaleporsas

Minun aikanahan ei koulusta enää saanut kotitaloiden keittokirjoja omaksi ja nyt täytyykin tehdä tunnustus: minulta silti tuntuu löytyvän ne kaikki. Ihan rehellisyyden nimissä syynä voi hyvin olla huono muistini enkä kerta kaikkiaan ole muistanut niitä palauttaa tai sitten kerta kaikkiaan olen ne vohkinut. Vanha kouluni ei ole kuitenkaan näihin rötöksiini kaatunut, sillä meidän koulun oppilaista suurin osa tuntui olevan niitä, joita keittokirjat eivät olisi voineet vähempää kiinnostaa. 

Vaikka tämä nyt on ihan kauhea vääryys, jälkeenpäin olen ollut tyytyväinen että kirjat ovat jääneet syystä tai toisesta palauttamatta. Näistä löytyy ihan pirun hyviä ohjeita! Kenties paras näistä kirjoista (näitä ei ole minulla yksi vaan kolme!) on Otavan "Makuja maailmalta", jota käytimme lukion kansainvälisen keittiön opetuksessa. Reseptit on jaettu maailman tunnetuimpien ruokamaiden mukaan, mutta löytyy mukaa myös hieman tuntemattomampiakin, kuten Viro. Kun Suomessa opiskellaan, Suomea ei tietenkään löydy. Joitakin ohjeita muistan tehneeni koulussa tunneilla ja joitakin olen tehnyt joko kerran tai useammin kotona. Tätä saksalaista Suikaleporsasta (saksaksi Geschnetzelte schweinefleisch - huh) on tullut tehtyä useampaan kertaan ja se on aivan TAJUTTOMAN hyvää!



4 hlö

margariinia
4 sipulia
6 valkosipulinkynttä
500 g porsaan paistia tai ulkofileetä
2 tl aromisuolaa
2 tl paprikajauhetta
1 tl mustapippuria
3 dl kermaa

Kuori ja hienonna sipulit. Kuori valkosupulinkynnet ja viipaloi ne. Leikkaa liha poikkisyin vajaan cm:n paksuisiksi viipaleiksi, sitten suikaleiksi. Kuumenna paistinpannu ja sulata siinä 2 rkl rasvaa. Kuullota sipuli ja valkosipuli. Älä ruskista. Siirrä sipuliseos kattilaan. Lisää pannulle margariinia ja ruskista lihasuikaleet nopeasti kuumalla pannulla ja siirrä ne sitten kattilaan sipulin joukkoon. Ruskista lihat kahdessa erässä. Lisää kattilaan mausteet ja kerma. Hauduta muutama min. Kypsyy hetkessä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti