Sivut

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Valkosuklaa-mustikkapalat II


Näitä valkosuklaa-mustikkapaloja on tullut tehtyä ensimmäisen kerran jo tämän blogin alkutaipaleella tasan viisi vuotta sitten kesäkuussa 2010. Pidin piirakoiden mausta jo silloin, lyömättömiä ne olivat edelleen. Nämä ovat loistavaa vaihtelua lastenjuhlien ainaisille mokkapaloille. Alkuperäistä blogikirjoitusta pääset lukemaan tästä.

Sen verran muutosta tein tällä kertaa, että lisäsin mustikat suoraan pakastimesta - edellisen kerran olin nostanut ne huoneenlämpöön hetki ennen lisäämistä, jolloin ne ennättivät hitusen sulaa ja näinollen värjätä taikinaa. 

uunipellillinen

4 munaa
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 dl vispikermaa
100 g maitorahkaa
1 1/4 dl juoksevaa huoneenlämpöistä margariinia
2 dl mustikoita
½ rkl perunajauhoja
½ rkl sokeria

PÄÄLLE:
260 g valkosuklaata

Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä jauhot, kaurahiutaleet, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Vatkaa kerma ja maitorahka tasaiseksi. Lisää jauhot, rasva ja kerma-maitorahka munavaahtoon ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Kääntele perunajauhot ja sokeri mustikoiden sekaan. Lisää mustikat taikinaan kevyesti lusikalla käännellen. Älä vatkaa. Kaada leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista 175 asteisessa uunissa alimmalla tasolla vajaa puoli tuntia. Jäähdytä piirakka hyvin. Sulata valkosuklaa mikrossa puoliteholla n. 30 sek kerrallaan ja sekoita. Kun suklaa on kokonaan sulanut levitä se jäähtyneen piirakan päälle. Leikkaa piirakka annospaloiksi ennen kuin suklaa on kokonaan kovettunut, muuten suklaakuorrute murtuu leikatessa. Anna jähmettyä viileässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti