Sivut

lauantai 9. lokakuuta 2010

Ohukaiset mustikoilla

Tämä viikko on mennyt aika pitkälti sairastelun (flunssa pitää edelleen otteessaan, mutta onneksi vihdoin sain antibiootit) sekä muuten elämän organisoinnissa (jossa olen äärimmäisen huono ja jään vain pyörimään ympyrää), joten tämän blogin päivittely on jäänyt hieman vähemmälle. Unohdettu ei kuitenkaan olla :)

Eilen lisäksi totesin, että alkaa olla korkea aika kunnollisen ruokaremontin tekemiseen. Syömme niin mahdollisimman epäsäännöllisesti, ettei siinä ole mitään järkeä. Tähän mennessä emme esim. ole koskaan syöneet aamupalaa, mutta kenties nyt voisi kokeilla :) Lisäksi iltapala on aina jäänyt väliin, joten juuri ennen nukkumaanmenoa on tietysti kauhea nälkä ja tulee muputeltua herkkuja. Tämä peli ei vetele! Herkuista en suostu edelleenkään luopumaan, sillä uskon syvästi, että suklaa pitää meidät henkisesti elossa ja mielenterveytemme tasapainossa, mutta jospa noita ruokailukertoja jotenkin opettelisi lisäämään :) Saas nähä. 

Tälläkin kertaa kuitenkin herkuttelujuttuja, mutta ei kuitenkaan suklaata :)


1 - 2 munaa
½ l maitoa
2 - 2 ½ dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
½ dl juoksevaa margariinia

LISÄKSI:
mustikoita
vaahtoutuvaa vanilliinikastiketta

Riko munien rakenne ja lisää joukkoon muut aineet. 
Anna taikinan seistä n. ½ tuntia. Kuumenna ohukaispannu ennen paistamista, jotta ohukaisista tulee rapeita. Paista ohukaiset. Kasaa annokset lautasille, lusikoi päälle vaahdotettua vanilliinikastiketta ja mustikoita. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti