Sivut

maanantai 11. lokakuuta 2010

Yrteillä maustettu hirven paahtopaisti

Olen entisessä elämässä (ennen Porkkanaa siis) inhonnut sipulia. Siis todella inhonnut. Pelkkä sipulin haistaminen on ollut monta kertaa syy siihen että terveellinen ja maistuva ruoka on vaihtunut mäkkärin pikaruokaan tai kuivaan leivänkannikkaan johon on päälle laitettu hirveä kerros voita, ja sentin verran makkaraa tai muita herkkuja. Porkkana on pikkuhiljaa yrittänyt kouluttaa minua sipulin ystäväksi, - vaihtelevalla menestyksellä. Nykyisin syön sipulia lihan kanssa, ja keitoissa tms. mausteena; kunhan saan sen itse raastaa aivan hienoksi "vauvanruokamössöksi" jonka kuullotan pannulla melkein kinuskinhajuiseksi ja laitan ruoan sekaan hyvin aikaisessa valmistusvaiheessa niin, että sen maku ei todellakaan paista läpi. Ei siis yllätys että tämänkertaista ruokaohjetta kokeillessa karvat nousivat hieman pystyyn kun ohjeessa mainitaan vain sipulin hienontaminen; sekä se että sipuli sekoitetaan muihin mausteisiin ja hierotaan paistin pintaan. Houston, we have a problem...

1 ½ kg luutonta hirven paahto- tai ulkopaistia
2 sipulia
1 rkl öljyä
1 rkl sinappia
2 tl rakuunaa
½ tl jauhettua katajanmarjaa
1 tl timjamia
½ - 1 tl suolaa
½ tl mustapippurirouhetta


Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota öljyssä paistinpannulla. Ota pannu levyltä, ja lisää sinappi sekä muut mausteet. Sekoita kaikki ainekset hyvin. Aseta paisti uunivuokaan. Levitä maustemassa paistin pintaan tasaisesti. Jos käytät paistomittaria, aseta se paistin paksuimpaan kohtaan. Paista lihaa uunissa 175 asteen lämmössä uunin alatasolla kunnes mittari näyttää 65 astetta, ja liha on sisältä hieman punertavaa. Aikaa tähän kuluu arviolta 1 tunti ja 15 minuuttia. Leikkaa paahtopaisti ohuiksi viipaleiksi ja tarjoa esimerkiksi
perunamuusin ja vihersalaatin kera.


Mausteseos paistin pinnalla. Kuten näkyy, sipulia on *kohtuu* runsaasti

Valmis paisti leikattavaksi. 
Ai niin, se sipuli...
Paisti maistui todella hyvältä; sipulista huolimatta tai ehkä juuri sen takia. Suosittelen...

Lähde: WSOY:n riistaruutukokki - kirjasta, muokattu oman maun mukaiseksi mm. lisäämällä mausteeksi katajanmarja viemään pois liikaa riistan makua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti