Tätä
keittoa tuli kokeiltua jo syksystä, mutta olipahan taas jäänyt jonnekin
tietokoneen mutkiin jemekseen. Alkuperäinen resepti on kirjasta Hellapoliisin kanaruoat. Itse muutin reseptiä sen verran, että jätin parsakaalin (hyih) pois, mutta halutessasi kokeilla voit sitä sinne heittää.
3 - 4 annosta
1 rkl öljyä
1 rkl öljyä
1 tl currya jauheena
400 g broilerin fileesuikaleita
ripaus suolaa
1 iso sipuli silputtuna
1 paprika kuutioina tai suikaleina
½ dl vehnäjauhoja
5 - 6 dl vettä
2 dl kermaa tai maitoa
1 kanaliemikuutio
100 - 200 g currylla maustettua tuorejuustoa
mustapippuria
1 ruukku tuoretta korianteria
Kuumenna
öljy kattilassa. Kääntele currya hetki öljyssä ja lisää broilerin
fileesuikaleet. Paista kauttaaltaan, mausta suolalla. Lisää silputtu
sipuli ja paprikakuutiot tai -suikaleet. Kääntele hetki. Sekoita
joukkoon vehnäjauhot sekä hetken päästä vesi, kerma ja liemikuutio. Anna
kiehua hiljalleen muutaman min ajan. Lisää joukkoon tuorejuusto ja anna
sen sulaa joukkoon. Mausta pippurilla ja kiehauta. Tarkista maku.
Silppua pinnalle tuoretta korianteria.
Keitosta tuli aika tönkköä. |
Mauksi luvattiin taivaallinen. Taivaallista siitä ei aivan tullut, mutta sen verta hyvää että väkerrän toistekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti