Sivut

lauantai 20. helmikuuta 2016

Jäätelökakku

Viime joulun viimeinen reseptipäivitys tulee tässä. Meillä jouluna pääosassa ovat suolaiset ruoat, joita ähdetään mahat täyteen sellaisella innolla, ettei kukaan koskaan enää tahdo jaksaa jälkiruokaa. Siinä ensimmäinen syy, miksi olen pitänyt joulun jälkiruoat aina kevyinä. Toinen syy on se, että jäätelöt ja jäädykkeet voi helposti tehdä edellisenä päivänä pakkaseen odottamaan, joten ne eivät verota kokkausaikaa aattopäivältä. Kolmanneksi, koska jälkiruoka on minun vastuualueellani, tahdon päästää itseni joulun aikaan mahdollisimman helpolla ;)

Edellisinä jouluina olemme herkutelleet puolukkajäädykkeellä sekä piparkakkujäädykkeellä. Tänä vuonna päätin tehdä jäätelökakun, jonka bongasin joulun alla tulleesta Yhteishyvän ruokaliitteestä. Päälle tuleva marjakastike raikasti jäätelökakun mukavasti, eikä siitä tullut liian makeaa suklaajäätelöstä huolimatta. 


8 annosta

150 g piparkakkuja
75 g voita
1 l suklaajäätelöä
1 l vaniljajäätelöä
3 - 4 dl kotimaisia marjoja, esim. mustaherukka, mansikka, vadelma
½ dl sokeria

KORISTEEKSI:
hedelmiä/kotimaisia marjoja (pakaste)

Jauha piparit muruiksi, sekoita joukkoon sulatettu voi.Painele muruseos irtopohjakakkuvuoan (halkaisija 20 cm) pohjalle. Painele sulaneet marjat siivilän läpi soseeksi. Mausta sokerilla. Anna jäätelöiden sulaa hetki huoneenlämmössä. Vatkaa molemmat jäätelöt pehmeiksi sähkövatkaimella. Painele jäätelöt lusikalla kerroksittain vuokaan. Kaada pinnalle marjakastike ja pakasta kakku. Irrota kakku vuoasta, siirrä tarjoiluvadille ja koristele hedelmillä/marjoilla. 


Lähde: Yhteishyvä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti