Sivut

maanantai 16. joulukuuta 2013

Suikaleporsas

Minun aikanahan ei koulusta enää saanut kotitaloiden keittokirjoja omaksi ja nyt täytyykin tehdä tunnustus: minulta silti tuntuu löytyvän ne kaikki. Ihan rehellisyyden nimissä syynä voi hyvin olla huono muistini enkä kerta kaikkiaan ole muistanut niitä palauttaa tai sitten kerta kaikkiaan olen ne vohkinut. Vanha kouluni ei ole kuitenkaan näihin rötöksiini kaatunut, sillä meidän koulun oppilaista suurin osa tuntui olevan niitä, joita keittokirjat eivät olisi voineet vähempää kiinnostaa. 

Vaikka tämä nyt on ihan kauhea vääryys, jälkeenpäin olen ollut tyytyväinen että kirjat ovat jääneet syystä tai toisesta palauttamatta. Näistä löytyy ihan pirun hyviä ohjeita! Kenties paras näistä kirjoista (näitä ei ole minulla yksi vaan kolme!) on Otavan "Makuja maailmalta", jota käytimme lukion kansainvälisen keittiön opetuksessa. Reseptit on jaettu maailman tunnetuimpien ruokamaiden mukaan, mutta löytyy mukaa myös hieman tuntemattomampiakin, kuten Viro. Kun Suomessa opiskellaan, Suomea ei tietenkään löydy. Joitakin ohjeita muistan tehneeni koulussa tunneilla ja joitakin olen tehnyt joko kerran tai useammin kotona. Tätä saksalaista Suikaleporsasta (saksaksi Geschnetzelte schweinefleisch - huh) on tullut tehtyä useampaan kertaan ja se on aivan TAJUTTOMAN hyvää!



4 hlö

margariinia
4 sipulia
6 valkosipulinkynttä
500 g porsaan paistia tai ulkofileetä
2 tl aromisuolaa
2 tl paprikajauhetta
1 tl mustapippuria
3 dl kermaa

Kuori ja hienonna sipulit. Kuori valkosupulinkynnet ja viipaloi ne. Leikkaa liha poikkisyin vajaan cm:n paksuisiksi viipaleiksi, sitten suikaleiksi. Kuumenna paistinpannu ja sulata siinä 2 rkl rasvaa. Kuullota sipuli ja valkosipuli. Älä ruskista. Siirrä sipuliseos kattilaan. Lisää pannulle margariinia ja ruskista lihasuikaleet nopeasti kuumalla pannulla ja siirrä ne sitten kattilaan sipulin joukkoon. Ruskista lihat kahdessa erässä. Lisää kattilaan mausteet ja kerma. Hauduta muutama min. Kypsyy hetkessä. 


Prinsessakuppikakut

Kameraongelmaa ei ole vieläkään saatu selvitettyä enkä minä vieläkään osaa käyttää oman puhelimeni lataustoimintoja, joten päivittelen tänne Pekonin tietokoneelta löytyneitä vanhoja juttuja. Valitettavasti näistäkin löytyneistä kuvista suurin osa on painunut muistojen unholaan, mutta joidenkin alkuperän sentään tiedän. Lähdetään liikkeelle niistä. 

Joulunajan väkerryksiä olen kuvannut kännykälläni kamerin ollessa siis edelleen rikki, yritän Uuden vuoden kunniaksi oppia lataamaan ne jopa tietokoneelle, joten palataan joulujuttuihin varmaan ensi vuoden puolella. 

Tämä ohje on Hellapoliisin Keittiökalenterista 2013 kuukaudelta Tammikuu (!!!), eli melkein vuoden takaa jo. Meidän tytöllä alkaa tämä prinsessakausi vasta olla jotenkin aluillaan, eikä vaaleanpunainen väri ole vielä iskenyt, joten kohdeyleisö taisi mennä meillä ohi. Hellapoliisin kuppikakuissa kuorrutetta on paljon muhkeammin kuin minulla, joten kehoitankin tekemään kuorrutetta 1½ - 2 kertaisen määrän. Muutenhan maku on kohdillaa ja Pekonin raavaalle työporukallekin kelpasi. 

12 isoa muffinia tai 16 hitusen pienempää

200 g juoksevaa margariinia
2 ½ dl sokeria
3 munaa
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
1 dl Prinsessa - piparkakkuja murustettuna
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
100 g maustamatonta tuorejuustoa

PINNALLE:
2 dl vispikermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria
mansikanmakuista tomusokeria tai mansikka-aromia maun mukaan
12 - 16 Prinsessa - piparkakkua

Sekoita juokseva margariini, sokeri, munat ja keskenään sekoitetut kuivat aineet keskenään puuhaarukalla. Lisää joukkoon vielä tuorejuusto ja sekoita taikina tasaiseksi. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200-asteisessa uunissa n. 15 min. Koristele jäähtyneet muffinssit. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon tuorejuusto. Mausta vaniljasokerilla ja mansikanmakuisella tomusokerilla tai mansikka-aromilla. Pursota seos muffinssien pinnalle ja koristele Prinsessa - piparkakuilla. 


lauantai 19. lokakuuta 2013

Porsaanfileetä kermakastikkeessa

Kamera on taas sökönä. Olen joskus aikanaa haukkunut koko kameran (sekä oman osaamattomuuteni kameroiden suhteen), joten en jaksa enää kuin todeta sen olevan sökö. Minulla on puhelimessa kamera ja osaan käyttää sitä: tarvitsee vain painaa yhdestä napista kamera päälle ja samasta napista ottaa valokuva (ehkä siinä saattaisi olla jotain hienoja lisätoimintoja, mutta niitä en osaa käyttää). En osaa siirtää puhelimeni kuvia koneelle. Pekoni sanoi, että siihen tarvitaan erikseen joku ohjelma. En osaa ladata sellaisia ohjelmia. Pekoni ei monista muistutteluistani huolimatta jouda-kerkeä-viitsi sitä tehdä. Inhoan koko hiton (äly)puhelinta muutenkin (tahdon vanhan näppipuhelimen takaisin)!

No, enivei, yhteenvetona: kuvien saaminen koneelle on tällä hetkellä niin hidasta hommaa, että olen jo unohtanut mistä olen puolienkaan kokkaamieni ruokien reseptit haalinut. Täällä on ruokakuvia viime tammikuulta asti!!! Mikä ohje on kyseessä?? En minä tiedä... Tämän ohjeen kyllä kuitenkin tiedän. Keittokirjanmetsästysharrastukseni saa minut usein kiertämään paikallisia kirpputoreja (joita Jyväskylässä on loppupeleissä ihan kivasti tällä hetkellä) ja tämän ohjeen olen napannut kirkasta "Hyvän elämän maku-keittokirjat: Kiireisen keittokirja", jonka olen niinikään löytänyt paikalliselta kirpputorilta. Aikaisemmin olen tehnyt Juustopiirasta, johon minulla oli muutamia korjausehdotuksia, mutta tästä ohjeesta tykkäsin ihan sellaisenaan. Kannattaa kokeilla!


4 hlö

500 g viipaloitua porsaan sisäfilettä
suolalla ja mustapippurilla maustettuja vehnäjauhoja
voita tai margariinia
2 silputtua sipulia
(1 - 2 murskattua valkosipulinkynttä)
1 rkl paprikaa
3 dl lihalientä
1 tlk smetanaa
suolapähkinöitä, maustekurkku- ja/tai paprikakuutioita

Kääntele lihaviipaleet maustetuissa vehnäjauhoissa. Paista ne pannussa rasvassa kauniin ruskeiksi molemmin puolin. Siirrä lihaviipaleet hetkeksi syrjään. Pehmitä sipuli (ja valkosipuli) pannussa. Ripota päälle paprika ja lisää lihaliemi sekoittaen. Nosta lihapalat takaisin pannuun ja hauduta miedolla lämmöllä n. 20 min. Lisää smetana ja tarkista maku. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Ripota päälle suolapähkinöitä, kurkku- ja/tai paprikakuutioita. Tarjoa makaronin kanssa. 


keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Lohikeitto

En ole itse mikään kalan ystävä ja häpeäkseni tunnustankin syöväni vain pakasteseitiä ja purkkitonnikalaa - en siis kunnon kalaa ollenkaan. Pekoni (jossain aiemmassa kalapostauksessa mainitsemani maanpetturi) kuitenkin syö kaikkea mahdollista kalaa ja nyt likastakin on kuoriutumassa kunnollinen kalaystävä. Joten aina minun iltavuoropäiviksi teen jo edellisenä päivänä valmiiksi jonkin kala-aterian ja jostain muusta kuin niistä minun muka-kaloistani. 

Tälä Valion reseptillä tehtyä lohikeittoa olen tehnyt jo aikoja sitten, mutta nykyisin pitää niin kiirettä, että päivittämään näitä kokkailuja ei kerkeä kovin usein. Oma kokemukseni keittoon jäi kalanperkauksen jäljiltä öllö lohen haju käsiin koko päiväksi, Pekonille ja likalle täydet, tyytyväiset massut. 


4 - 5 annosta

2 - 3 perunaa
250 g kasvissuikaleita
6 dl vettä
1 - 2 laakerinlehteä
4 kokonaista maustepippuria
500 g (kirjo)lohifileetä
2 - 3 dl Kolme juustoa - ruokakermaa (Valio)
½ tl suolaa
½ dl tilliä

Kuori ja kuutioi perunat. Keitä ne sekä kasvissuikaleet kypsiksi laakerinlehdellä ja maustepippureilla maustetussa vedessä. Poista sillä aikaa kalafileestä ruodot ja nahka. Leikkaa filee kuutioiksi. Lisää kattilaan. Anna kiehua 5 min. Lisää kerma ja suola. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää päälle hienonnettu tilli. Tarkista maku.

lauantai 7. syyskuuta 2013

Mausteiset jauhelihakepakot

Kesä meni laihduttamisen suhteen vähän reisilleen, mutta muutamia valonpilkahduskohtiakin nähtiin. Niistä yksi ovat nämä Maku-lehden nettisivuiltakin löytyvät kepakot. Laihdutusruokia valitessa koitan pitää joten kuten kiinni nyrkkisäännöstä "jos siinä on alle 150 kcal/100 g, saa syödä" ja nämä kepakot sisältävät vain 98 kcal/100 g. Joten muutkin laihdutushenkiset (ja te jo muut valmiiksi solakatkin), kannattaa kokeilla. 

Tein itse hieman oikaistun version Maku-lehden versioon nähden ja käytin suoraan jauhelihaa. Pidemmän version löydät Maku-lehden sivuilta. Kenties olisin kaivannut näihin hieman enemmän nesteytystä, aavistuksen kuivanlaisia taikka sitkoisia olivat, tai sitten pitäisi olla jokin kastike kaverina. 



n. 16 kepakkoa

500 g naudan jauhelihaa
1 sipuli
3 keitettyä perunaa kuorittuna
5 kpl valkosipulinkynsiä
1 kananmuna
1 rkl jauhettuja korianterinsiemeniä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
½ tl juustokuminaa
½ tl kanelia
1/4 tl chilijauhetta

Jauha perunat, valkosipulinkynnet ja sipulilohkot hienoksi. Pane kaikki jauhetut ainekset kulhoon ja mausta. Sekoita taikinamaiseksi. Muotoile mureketaikinasta reilun lihapullan kokoisia palloja, ja muotoile ne pitkulaisiksi pötköiksi. Kuumenna öljyä pannulla ja paista jauhelihakepakot kauttaaltaan kauniin ruskeiksi tai kypsennä kepakoita 225-asteisessa uunissa n. 20 min.