Broileria riisipedillä

Elämässä tulee joskus niitä päiviä jolloin jaksaa ja loppuaika täyttyy niistä päivistä jolloin ei jaksa. Keittiöfilosofiaa ala Porkkana :) 

Enivei, minä olen joka tapauksessa sellainen ihminen, joka harvoin jaksan. Silloin kun jaksan niin jaksan toden teolla, mutta se tapahtuu harvoin. Tämä pätee erityisen hyvin myös keittiössä. Arvostan perinteistä ja helppoa kotiruokaa ja jaksan harvoin kikkailla. Lisäksi minun tulee aina järjetön nälkä pelkästä raa'an lihan näkemisestä, joten ruoan täytyy valmistua ja pikkasen nopeaan! Helpot arkireseptit ovat siis tämän kolmion keittiön pelastus :)

Opiskelijabudjetti on myös aina opiskelijabudjetti, kukaan ei täälläkään kaki rahaa. Hienot filosofoinnit sen kun jatkuvat :D

Edelliseen vedoten, koska broilerin koipi-reidet olivat kaupassa -30 % tarjouksessa, ostin niitä tietysti koko laarin. Liha on aivan syömäkelpoista, vaikka päiväys olisi menossa eilen, tänään tai huomenna. Ainoa, missä en kursastele, on maksa. Sen on oltava tuoretta. Mutta koipipötkylöitä siis täällä tänään ;)

3:lle suursyömärille tai 5-6:lle normaaliruokaiselle

broilerin marinoituja koipi-reisipaloja

purjo

2 paprikaa

kirsikkatomaatteja

6 dl vettä

2 kasvisliemikuutiota

3 dl pitkäjyväistä riisiä

mustapippuria

Hienonna halkaistu, huuhdottu purjo. Poista paprikasta siemenet ja leikkaa paloiksi. Halkaise kirsikkatomaatit. Isot broilerin koipireisipalat voi leikata kahtia. Itse käytin jotakin grillimixiä, jossa oli pieniä koipi-reisipaloja sekä rintapaloja. Kiehauta vesi ja sekoita siihen kasvisliemikuutiot. Levitä laakeaan uunivuokaan riisi ja paloitellut vihannekset. Jauha vihanneksille mustapippuria myllystä oman maun mukaan annostellen. Itse tuppaan heittämään sitä sekaan aika reilusti. Kaada vuokaan kasvisliemi. Voit tarvittaessa pyyhkiä broilereista ylimääräisen marinadin pois. Nosta broilerit vihannesten päälle. Kypsennä vuokaa 200-asteisessa uunissa 50 - 60 min. Itse pidin vuokaan 30 min keskitasolla ja siirsin sitten alatasolle tummumisen estämiseksi. 

Kasvislientä tulee runsaasti, mutta se toimi hienosti "riisin kastikkeena", joten en lähtisi veden määrää vähentämään. Jos kuitenkin pidät kuivemmasta versiosta, poista vesimäärästä 1 - 2 dl. 

Lisäksi paljastuksena, että alkuperäinen resepti on taas jostain Pirkka-lehdestä mukaan kääpäisty, mutta siitä on sovellettu enemmän meidän makuinen; alkuperäisessä ohjeessa oli esimerkiksi kesäkurpitsaa, jota kumpikaan meistä ronkeleista ei syö. Vaihtelevuutta annokseen saakin kokeilemalla erilaisia kasviksia vuoassa. 

Ja tämä on sitten todellakin niiden päivien ruoka, kun ei ihan oikeasti, yksinkertaisesti ja totta tosiaan jaksa.

Kerma-juustoperunat

En ole uskovaista sorttia, joten sunnuntait eivät ole minulle pyhiä. Mutta sunnuntairuoka on. Viikolla voi syödä vaikka jauhelihakeittoa viisi päivää putkeen, mutta viikonloppuisin täytyy aina herkutella. Eritoten siis sunnuntaisin. Vaikka olen suuren suuri suklaan suurkuluttaja, en järisyttävän paljon välitä jälkiruoista. Saatan ostaa suklaalevyn ja vetää sen kerralla napaani, mutta esimerkiksi täytekakut ovat mielestäni öllöttäviä (saa olla erimieltä). Joten yleensä tuo herkuttelu tarkoittaa siis suolaista ruokaa. Lisäksi koska olemme molemmat kovia syömään ja varsinkin lihaa, pääruoalla herkuttelu on nautinto. Kinkkua en sentään keväällä paistele, vaikka joskus mieli tekisi :)

Sunnuntaiden lisäksi juhlapyhät ovat ruoalle pyhitettyjä päiviä. Olen kova laittamaan esim. joulua, mutta olen todennut, että olen saanut jouluksi jouluverhot ikkunoihin ja punaisen liinan pöytään - sekä kymmeniä erilaisia tarjottavia itse tehdyistä konvehdeista lähtien. Siinä se meidän joulu sitten menee, punainen pöytäliina tahriintuu jo ensimmäisenä iltana ja joudutaan vaihtamaan pääsiäisenkeltaiseen sekä possuverhot alkavat hieman säälittää kun tiedän kohta pistäväni sitä possua poskeeni. Joulu (kuten muutkin juhlatpyhät) on sisäinen mielentila - ja sisällähän se mahakin on :D

Yhtään en vielä tiedä mitä sitä pääsiäiseksi laittaisi. Olen kova lampaan ystävä, mutta en ole koskaan laittanut sitä itse ja pelkään epäonnistuvani ja sössiväni koko homman. Toisaalta kanakin sopisi hyvin kevääseen, mutta kanaa tunnutaan syövän muutenkin niin paljon ja olisi joskus hauska vähän kikkailla ja laittaa jotain erikoisempaa. Jotain mahtavaa jälkiruokaa laitan kuitenkin, sillä vaikka en niitä itse yleensä syö, pekoni ei valita jos hänen kontolleen jää koko makean osuuden tuhoaminen. Eipähän ainakaan jaksa ähkyllä mahalla lähteä rimpsalle ;D

Yksi juhlien ja sunnuntaiden vakiolisuke on kerma-juustoperunat. Itse tehtynä tietenkin, kaupan valmiit maistuu aivan biojätelootalle. 

n. 10 perunaa

2 - 3 dl kuohukermaa

suolaa

mustapippuria

juustoraastetta (määrä oman maun mukaan)

Pese ja kuori perunat. Leikkaa perunat ohuiksi viipaleiksi. Levitä yksi kerros perunoita uunivuokaan, mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada perunoille kermaa. Levitä kerroksen päälle juustoraastetta. Lisää sitten päälle uusi kerros perunoita, mausta sekä lisää kerma ja juusto ja taas uudelleen niin kauan, että perunat ovat vuoassa ja vuoka täynnä. Säästä hieman juustoraastetta myöhemmäksi. Paista perunoita 200 asteessa ½ tuntia. Sekoita perunoita hieman ja lisää loppu juustoraaste päälle. Paista vielä toinen ½ tuntia. Jos vuoka tummuu, voit laskea uunin lämmön 175 asteeseen. 

Paistoin kermaperunoiden seuraksi kaupan valmiita broilerin fileepihvejä.



Palaan stressaamaan pääsiäismenuni kanssa. Hyviä lammasreseptejä otetaan vastaan! :)

Letut

Pekoni teki jälkiruoaksi lettuja. Koska hän on työmatkalla, lupauduin postaamaan hänenkin tekeleensä :)

5 dl vehnäjauhoja

1 - 2 tl suolaa

1 l maitoa

4 kananmunaa

PAISTAMISEEN:

voita tai margariinia

Mittaa jauhot ja suola kulhoon. Lisää neste kerralla ja sekoita rivakasti. Jätä turpoamaan 15 - 30 minuutiksi. Lisää kananmunat, sekoita sileäksi. Paista letut margariinissa tai voissa. Voissa paistetut maistuu parhailta :) Letut maistuvat parhaalta "au naturel", ainoastaan sokerilla maustettuna. 

Saa virpoa!

Lapsena palmusunnuntait oli hauskoja päiviä. Olimme keränneet serkun kanssa valmiiksi varastoon kauniita pajunkissoja sekä viettäneet pitkiä iltapäiviä heidän pesuhuoneensa lattialla koristellen niitä. Kerran serkku heitti minua päähän teippirullalla, koska en hänen mielestään koristellut vitsoja hänen tahtomallaan tavalla. 

Sain mennä serkun luokse yöksi palmusunnuntaita edeltävänä päivänä, ja äiti oli pakannut matkaani vaatteet seuraavalle aamulle. Pukeuduimme tietenkin pääsiäisnoidiksi ja serkun äiti piirteli naamaamme pilkkuja mustalla kajalillaan. Olimme toimintavalmiudessa jo varmaan seitsemän aikaan aamulla, mutta virpomaan saimme lähteä vasta yhdeksältä. "Ei kukaan ole hereillä tähän aikaan", vaikka me hereillä olimmekin. Mukana oli kori suklaamunia ja muita palkkioita varten, sekä pienen pieni vanha ja suloinen kahvipannu, jonne laitoimme palkinnoksi saadut kolikot. Silloin puhuttiin vielä markoista. 

Kiersimme sen aamun aikana kokonaisen asuinalueen, sekä puolenpäivän jälkeen äiti lähti köijäämään meitä yhteiseen mummolaan. Mummo antoi aina parhaat palkkiot ja mummolle säästimme aina parhaat ja kauneimmat vitsat. Sen jälkeen pääsimme kotiin leikkimään ja syömään munia - kunnes olimme niin ähkyjä, että jo pelkän yllätyslelun näkeminen alkoi kuvottaa. Se oli hienoa aikaa se. 

Yhtenäkään vuonna pekonin ja minun yhdessäelon aikana ei meillä ole käynyt virpojia. Joka vuosi olen heihin kuitenkin varautunut ostamalla kaamean kasan suklaamunia, pääsiäiskaramelleja ja -patukoita. Joka vuosi olen syönyt ne sitten itse, pekoni kun ei ole kovin kova suklaan ystävä (omituista). Omia lapsia meillä ei ole, mutta tykkään seurata toisten lasten intoa ja tulen siitä itsekin pääsiäisfiilikselle. Sama juttu on jouluisin. Kaksi edellisvuotta olemme asuneet asunnoissa, joissa on alasummerit, joten olen kuitannut virpojien olemattomuuden sillä - ei kai kukaan rupea randomisti vaan soittelemaan toisten alasummereita ja hoilottamaan videopuhelimeen, että "saako tulla ensin ylös ja saako sitten virpoa"... 

Kuukausi sitten muutimme pekonin työsuhdeasuntoon, jonka naapurustossa asuu paljon muita työntekijöitä sekä heidän pieniä lapsiaan. Tuhlasin taas viikonlopun ruokarahat hienoihin suklaamuniin ja muihin väkerryksiin ja laitoin kellon soittamaan. Olin toimintavalmiudessa tasan kello yhdeksän, valmis vastaanottamaan pääsiäisnoitia. Saa virpoa! Kymmeneltä seisoin parvekkeella tupakalla ja katselin lapsia, jotka leikkivät normaaleissa kurahaalareissaan taloyhtiön leikkikentällä. Häh? Eikö nykyään enää virvota? Eivätkö nykyajan lapset joudu näkemään yhtään vaivaa karkkiensa eteen?? Tulen tämän sanomaan varmaan vuosien saatossa tuhanteen kertaan, mutta lama-ajan lapsena tämä on minusta pöyristyttävää! Silloin leikittiin niillä leluilla mitä oli, kuljettiin isoveljen vanhoissa vaatteissa valittamatta etteivät ne olleet viimeistä huutoa, sekä innostuttiin niinkin perinteisistä asioista kuin palmusunnuntaista, vihtojen väkertämisestä ja askartelusta sekä sen vaivan näkemisestä, että kierrettiin talosta toiseen isolla omankotitaloalueella ja kunnioitettiin niitä taloja, joiden ovessa luki "ei saa virpoa". Ja sitten lopuksi iloittiin isosta suklaasaaliista. Korjaan kysymykseni: eivätkö nykyajan lapset saa enää nähdä yhtään vaivaa karkkiensa eteen??

Hieman ennen kahtatoista ovikello soi ja sen takana seisoo kaksi noidaksi pukeutunutta tyttöä. "Saako virpoa?" KYLLÄ SAA! Edes yksillä tytöillä oli varmasti tänä palmusunnuntaina hauskaa. 

Pääsiäisnamut menivät kahden pienen tytön sekä yhden aikuisen tytön mahaan :)

Kaksi virpomavitsaa pääsi keittiön ikkunalaudalle ihailtavaksi :)

Alaskan kalavuoka

Olen elänyt tähän asti pussissa.Olen jättänyt laiskuuttani tekemättä joitakin hyviä ja varmasti maittavia ruokia ja etenkin jälkiruokia, koska jokaisessa reseptissä on lukenut se pieni lause, jota olen inhonnut yli kaiken: Sulata voi tai margariini kattilassa. Mikään ei ole ollut niin ylitsepääsemättömän vaikeaa ja vastenmielistä, kuin voin sulattaminen. Tämä on tietysti kaikille muille maailman helpoin ja itsestäänselvin asia ja minä olen ainoa ihminen joka sen kanssa kamppailen, mutta enivei, päätin tunnustaa :) Ei sillä ettenkö olisi OSANNUT sulattaa voita (mitä osaamista siinä nyt voi olla), se vain on jotenkin ollut niin veemäistä. 

Tänään koin valaistumisen ja tulin ulos pussistani: juoksevat margariinit. Miksi hemmetissä en ole ennen sitä älynnyt: juoksevat margariinit. Juoksevat margariinit! Niin tietenkin. Tietenkään kukaan muu ei takkua voin sulattamisen kanssa, koska kaikki varmaan käyttävät juoksevaa margariinia. Kukaan ei jätä ruokaa tekemättä koska voi pitäisi sulattaa, eikä kukaan kiroa pitkiä, naisellisiksi tarkoitettuja kynsiä rasvatessaan vuokaa! Kaikki käyttävät juoksevia margariineja! Käytättekö? Käytättehän?? Onko vielä joku helpompi niksi josta minulle ei ole kerrottu???

Miksi en ole tajunnut tätä aiemmin? Olenko todella niin tyhmä, etten tajua mitä juokseva margariini tarkoittaa, vai olenko vain sokeana kävellyt kaupassa sen hyllyn ohi, enkä edes ajatellut mitä se voisi tarkoittaa.. Vai onko minun ruoanlaittotapani jäänyt jonnekin 80-luvulle ja olen kuunnellut liikaa äitini opetuksia.. Äiti meinaan käski aina käyttää ruoassa kunnon voita. Mutta eikös se ole kuitenkin se ja sama onko se voita vai juoksevaa margariinia, kunhan se ei ole öljyä?? Kaikki terveysintoilijat varmasti hyökkäisivät minua ja läskejäni vastaan, mutta onhan se nyt fakta; öljyn kanssa laitettu ruoka ei vaan yksinkertaisesti maistu niin hyvältä kuin voissa paistettuna! Lähden tästä maailmasta lihavana mutta kylläisenä. 

Nyt kun olen viimein vuosien päästä, vuosien viiveellä tullut varmaan samalle lähtöviivalle kaikkien muiden kokkailijoiden kanssa, alan kaivaa kaapistani kaikki reseptit, joissa käsketään sulattamaan voi tai margariini kattilassa. Ja sitten kaivain taisteluaseeni kaapista ja ruiskutan kattilaan valmiiksi sulanutta, uutta ystävääni juoksevaa margariinia. Tältä uskoontulokin varmaan tuntuu :D

Tämäniltainen ohje ei kyllä vielä sisältänyt voin tai margariinin sulattamista. Kalaa pitäisi syödä kahdesti viikossa, meillä sitä syödään ehkä kahdesti vuodessa - olen niin ronkeli ja kranttu. Uuden vuosikymmenen lupauksena, YRITÄN parantaa tapani :) Katellaan ens vuoskymmenellä kuinka mun kävi ;)



Vuoka tummui hieman keskeltä, mutta ei onneksi 
palanut :) Jos vuoka tummuu mielestäsi liikaa, 
peitä se foliolla puolessa välissä paistamista.



400 g seitiä (pakaste)

n. 200 g purjoa

1 rkl öljyä

2 rkl tomaattipyreetä

½ tl suolaa

mustapippuria

JUUSTOKASTIKE:

3 rkl juoksevaa margariinia

3 rkl vehnäjauhoja

4 dl maitoa

½ tl suolaa

1 ½ dl juustoraastetta

Sulata seiti kohmeiseksi ja kaada sulamisvesi pois. Minä käytin pakkasesta löytyneitä valmiita seitifileitä (olisikohan ollut Findukselta), jotka oli valmismarinoituja. Sopivat ruokaan aivan hyvin. Viipaloi kala sentin paksuisiksi paloiksi ja levitä uunivuokaan. Viipaloi halkaistu, huuhdeltu purjo. Kuumenna öljy paistinpannussa, kuullota purjoviipaleet. Peitä kalat tomaattipyreellä. Mausta suolalla ja mustapippurirouheella. Levitä päälle purjot. Kuumenna rasva kattilassa. Sekoita joukkoon vehnäjauhot. Kaada kattilaan maito. Sekoita ja keitä pari min. Lisää suola ja juustoraaste. Kaada juustokastike vuokaan. Kypsennä 200 asteessa keskitasolla n. 30 min. 



Lisänä söimme keitettyjä perunoita, jotka valmistuivat
yhtä aikaa kalan ollessa uunissa.



Seiti on oikeastaan todella hyvää, en tiedä miksi laitan sitä niin harvoin. Aina kun sitä syön, muistan miten hyvää se on, mutta perinteisenä suomalaisena tuppaan tekemään lihaa paljon useammin. 

Lähde: Pirkka