Sivut

lauantai 1. helmikuuta 2014

Omenapiirakka


Kyllä se vanha koirakin oppii uusia temppuja: Pekoni onnistui saamaan kännykän kuvat koneelle. Kännykkähän teki kameran virkaa kameran hajotessa ja nythän minä joululahjaksi sain kokonaan uuden kameran. Päivittelen nyt nämä viime syksyiset kännykän kätköt pois. 

Yllä olevassa kuvassa on elämäni ensimmäisen oman omenapuun antimia. Meidän pihallamme kasvaa yksi selvästi ei kovin kauaa sitten istutettu omenaa, sillä se on kolmasosa naapurin puusta, mutta teki kuitenkin n. 20 omenaa. Osan söi linnut ja osan varasti naapurin kakarat, mutta kyllä siitä piiraaseen riitti. 

uunipellillinen

4 munaa
3 dl sokeria
4 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 ½ dl maitoa
100 g voita tai margariinia sulatettuna
5 - 10 omenaa viipaleina (kotimaiset omenat voi käyttää kuorineen)
n. 3/4 dl sokeria
1 rkl kanelia

Säädä uuni 225 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Sekoita joukkoon lopuksi maito ja voi. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja levitä tasaiseksi kerrokseksi. Asettele pinnalle omenaviipaleet. Ripottele päälle sokeria ja kanelia. Paista uunin keskitasolla n. 15 min. Tarjoa seuraksi vaniljajäätelöä, vaniljakastiketta tai kermavaahtoa. 


Lähde: Hellapoliisi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti