Sivut

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Salmiakkikeksit


Nämä keksit olivat enemmän aikuisten kuin lasten makuun. Salmiakki olisi saanut maistua vieläkin enemmän, mutta hyviä olivat näinkin. 

20 kpl

125 g margariinia
1 dl fariinisokeria
1 tl vanilliinisokeria
1 muna
0,8 dl turkinpippurirouhetta
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 dl kinuskikastiketta

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Vatkaa pehmeä rasva ja sokerit kuohkeaksi. Vatkaa joukkoon muna. Rouhi turkinpippurit hienoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Lisää kinuskikastike sekoittaen joukkoon. Sekoita taikina tasaiseksi. Nostele taikinasta lusikalla nokareita leivinpaperin päälle pellille ja paina ne litteiksi tai pursota taikina pursotinpussin avulla. Huomioi, että keksit leviävät paistettaessa, paista ne kahdessa erässä. Paista uunin keskitasolla noin 8 min. Anna jäähtyä.



Lähde: Yhteishyvä 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti